
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikänen
Someron Voima ja vieraanaan ollut turkulaisseura FC Interin nimellinen nelosjoukkue pelasivat yleisöön menevän jalkapallo-ottelun Joensuun pallokentällä. Pelin taso osoitti, miksi molemmat osapuolet ovat mukana alle 17-vuotiaiden poikien Kolmosen kärkikahinoissa.
FC Inter/4, todellisuudessa seuran tämän ikäluokan arvoasteikossa kolmosjoukkue, oli ennen Someron visiittiään kärsinyt ainoan tappionsa Länsi-Suomen alueen A1-lohkoa johtavalle Turun Palloseura/3:lle. Samoin oli käynyt SoVolle, jolla oli lisäksi tilillään pistemenetys vierasottelussa Turun Pallokerhoa vastaan.
SoVo otti FC Interistä maukkaan 2–1 (0–0) taisteluvoiton, nousten yhden ottelun vähemmän pelanneena kahden pisteen päähän lohkon kakkossijaa hallussaan pitävästä Inter-Nelosesta. Tappioitta jatkava TPS/3 on silti vääjäämättä etenemässä kohti lohkovoittoa ja karsintamahdollisuutta loppukauden Kakkoseen.
Maalittoman, mutta silti kaikkea muuta kuin värittömän avausjakson jälkeen kotijoukkue Voima säntäsi kovalla energialla toiselle puoliajalle. Sitä ehdittiin pelata vain puolitoista minuuttia, kunnes Akseli Hakamäki täräytti hienon hyökkäyksen päätteeksi SoVolle 1–0 johtomaalin.
SoVo puolusti johtoasemaansa säntillisesti ja vieraiden muutamat vaaralliset lähentelyt poimi näppeihinsä hienoja esityksiään jatkanut SoVo-vahti Ilmo Nokka. Vähintään yhtä paljon hyviä maalipaikkoja syntyi toiseen kenttäpäätyyn, mutta kahden maalin eroa voimalaiset eivät kuitenkaan onnistuneet repäisemään.
Peliaikaa oli jäljellä alle kaksiminuuttia, kun Interille tuomittiin rangaistuspotku.
– Kai siinä sitten jonkinlaista rikettä oli sen verran, että rankkarin pystyi puhaltamaan, SoVon valmentaja Henri Hakamäki tulkitsi korrektiin tapaansa somerolaisyleisöä kuumentanutta tuomiota.
Benjamin Virtanen laukoi pallon vuorenvarmasti maaliin, nostaen turkulaiset tasalukemiin ja kiinni yhteen sarjapisteeseen.
SoVon pelaajat eivät takaiskusta lamaantuneet, vaan kokosivat rivinsä viimeiseen rynnistykseen. Ottelussa edettiin erotuomarin antamaa lisäaikaa, kun Akseli Hakamäki räjäytti stadionin villiin riemuun. Hän riisti hyökkäysalueella pallon turkulaispuolustajalta, eteni vetopaikkaan ja laukoi voimalla ja tarkasti kotijoukkueelle 2–1 johto- ja voittomaalin.
– Hyvä peli, jossa molemmilla joukkueilla oli omat mahdollisuutensa. Mielestäni lopputulos oli aivan oikeutettu, taas kerran hienoa pelikautta suojattiensa kanssa rakentava valmentaja Hakamäki kommentoi.
SoVo pelaa alkusarjan viimeiset kierrokset tiiviiseen tahtiin. Tänään sillä on ohjelmassa vierasottelu Pöytyän Kaimaa vastaan, lauantaina somerolaisia isännöi Salon Palloilijat ja kesätauko alkanee ensi viikon keskiviikon kotiottelun jälkeen.
Tyttöjen maalitehot kateissa
Muutaman pirteän ja sarjapisteitä tuottaneen esityksen jälkeen SoVon alle 13-vuotiaiden tyttöjen joukkue on kadottanut tyystin tehonsa alueellisen Kolmosen A1-lohkossa.
Puolitoista viikkoa sitten SoVon tytöt käväisivät lohkokärkeen siirtyneen Paraisten IF/Grön –joukkueen vieraana, häviten maalein 0–5. Paljon yllättävämpi oli kuitenkin viime sunnuntain 0–6 (0–4) kotitappio Auran Palokunnan Urheilijoita vastaan.
APU tuli Somerolle lohkon jumbojoukkueena, joka oli avannut pistesarakkeensa vasta edellisellä kierroksella. Alkuminuuteilla SoVo kehitteli jokusen hyvän hyökkäyksen, joista kuitenkin palkinto maalin muodossa jäi saamatta.
Auralaiset sitä vastoin hyödynsivät kaikki mahdolliset paikkansa, ja muutamia mahdottomiakin. Avausjakson loppupuolella he viimeistelivät kolme maalia kahdeksassa minuutissa ja olivat taukoon mennessä karanneet neljän maalin johtoon.
SoVo ei saanut jälkimmäisellä puoliskolla mainittavaa kiriä aikaiseksi, joten tuloksena oli alkukauden tylyin tappio. Yhdentoista joukkueen lohkossa somerolaisjoukkue säilytti silti paikkansa APU:n yläpuolella, kahdeksantena.