Tältä näyttää lasten liikuntapuisto

0
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen leikkasi Lahjan liikuntapuiston avajaisissa nauhan poikki, niin iso joukko lapsia pääsi leikkimään.

Lahjan liikuntapuisto sai pikkuväen kirmaamaan vauhdilla leikkeihin heti kun kaupunginjohtaja Sami Suikkanen oli leikannut avajaisnauhan poikki.
Puistosta löytyy muun muassa karuselleja, vaijerirata, Panna-areena (umpinainen pieni pelikenttä), keinuja, kiipeilytelineitä, monitoimiräkki ja frisbeegolf.
– Tämä on todella hyvä kokonaisuus. On myös hyvä kun on uskallettu käyttää värejä, kommentoi urakoitsijan edustajana paikalla ollut yrittäjä Tomi Mäkilä Leikkiset Oy:stä.
Puisto on suunnattu pääosin päiväkodin ja varhaiskasvatuksen käyttöön, mutta esimerkiksi monitoimiräkki on ajateltu yli 14-vuotiaista aikuisille. Siinä voi toteuttaa monipuolista kuntosalimaista harjoittelua.
– Vielä kun ottaa kotoa mukaan vaikka kahvakuulan tai kuminauhan, niin siitä tulee jo todella monipuolinen paikka kuntoilla, vinkkaa Mäkilä.
Kaupunginjohtaja kertoi puheessaan, että puiston nimi tulee kaupungin 2015 saamasta lahjoituksesta.
Lahja ja Arvo Oksanen testamenttasivat kaupungille lähes puoli miljoonaa euroa päiväkoteja palvelevaan tarkoitukseen. Siitä käytettiin nyt tähän sekä tuleviin ylläpitokuluihin noin puolet. Rahoitusta saatiin myös Avilta noin 60 000 euroa.
Puiston suunnitteli Viherteema Oy.
– Toivon, että puisto löytää käyttäjiä, ainakin tämä sijainti tukee sitä, totesi Suikkanen.
Lahjan liikuntapuisto sijaitsee Leivonpesän päiväkodin ja Joensuun koulun välissä. Sen vieressä on myös tekonurmikenttä.