Taltta teräväksi ja nättiä lastua tulee

0
Erkki Rasilan kädessä on esine, jossa Rasila on yhdistänyt ja puristanut yhteen tervaleppää ja pähkinäpuuta; jalka on koivusta. Pinta on käsitelty puuvahalla. Kulhossa on ollut tarjolla karamelleja.

– Kiva kun saa taltan teräväksi ja nättiä lastua tulemaan. Ja jää jonkinnäköinen sydänkin puusta jäljelle, kun esine on valmiina, tuumaa Erkki Rasila.

Poikasena hän katseli vierestä, kun isänsä Urho Rasila sorvasi.

– Silloin piti tarvekalut tehdä itse, kun ei ollut saatavilla valmiina tai ei ollut varaa sellaisia ostaa, sanoo Erkki Rasila.

Hän on tykännyt puutöiden tekemisestä.

– Pöllin puolikkaasta menee aika paljon hukkaan puuta, kun kulhoa sorvaa. Mutta saahan siitä virikettä saunan pesään.

Erkki Rasila kävi ammattikoulun puupuolen koulutuksen.

– Olikohan se puuosasto, puulinja, puuseppäkoulutus vai mikä. Ei siitä tullut minulle ammattia, vaikka puutöistä pidänkin.

Hän meni ensin Someron Linjalle maalarin apulaiseksi.

– Työurani olen tehnyt automaalarina.

Serkulla, Oiva Lindénillä oli puutyöverstas Tuusulassa. Kun Lindén muutti Somerolle, niin hän toi sorvi vintilleen. Sittemmin hän antoi sorvin Rasilalle.

– Se on serkun vika, että tämmösiä on tullut tehtyä, hymyilee Erkki Rasila.

– On sorvista ollut apua. Kun omakotitalossa asutaan, niin on aina jotain remonttihommaa.

Sorvi on Kultelassa omakotitalon alakerran askartelutilassa. Siellä on myös Urho-isän vanha höyläpenkki.

– Se kiehtoo, kun saa jotain näkyväistä aikaiseksi.

Rasilasta suunnitteleminen ja ideointia on mielenkiintoista; se mitä puusta tekisi, millaisen mallin keksisi ja miten esineen toteuttaisi.

– Kesällä on niin paljon kaikenlaista muuta hommaa, mutta syksyllä palaan sorvin ääreen.

Kaikenlaisia aihioita päässä muhii tulevista töistä. Yksi on viisihaarainen kynttilänjalka.

– Keskelle tulee yksi jalka ja neljä jalkaa sen ympärille. Täytyy ruvetaan suunnittelemaan.

Tytär ehdotti, josko isä laittaisi töitään jonnekin esille. Vaimo oli samaa mieltä, sillä kotona salaattikulhoja, lautasia, tarjoiluastioita, kynttilänjalkoja ja erilaisia sorvattuja esineitä on kosolti. Erkki Rasila tuumasi, että jos jotain kiinnostaa katsella hänen tekemiään esineitä, niin laitetaan sitten vaan näyttely pystyyn Svenssonin Torpalle.

– Kyllä voin myydäkin, vaikkei tämä varta vasten myyntinäyttely olekaan.

Rasila käyttää pääasiassa koivupuuta.

– Koivua on helppo saada, ja sen on halpaa. Ja se on tasasyinen. Haapa ja tervaleppä ovat mukavimpia sorvattavia, kun ovat pehmeitä työstettäviä.

Erkki Rasila on tehnyt lähinnä käyttöesineitä.

– En ole mikään taiteilija, mutten sarjatyön tekijäkään.

Vanhanajan puutöitä kelpaa katsella. Rasila osoittaa Svenssonin ulkoseinän puulaudoituksen koristeellisuutta.

– Ennen tehtiin käyttöesineet ja rakennukset kauniiksi.

Erkki Rasilan sorvaustöiden näyttely Puhdetöitä vuosien varrelta Svenssonin Torpalla maanantaista lauantaihin 5.6. alkaen kesäkuun loppuun saakka