Kaupunginvaltuustossa setvittiin, onko päiväkoti Leivonpesässä sisäilmaongelmia ja ovatko ne kestäneet pitkään.
Valtuutettu ja teknisen lautakunnan puheenjohtaja Harri Känkänen (ps.) sanoi lehdestä lukeneensa sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholmin kommentoineen päiväkoti Leivonpesän sisäilmaongelmien jatkuneen vuosia ja oireiluja olleen niin lapsilla kuin talossa työskentelevillä.
Känkänen ihmetteli, ettei teknistä lautakuntaa oltu informoitu asiasta, mutta sivistyslautakunnan esityslistassa ja pöytäkirjassakin sanotaan sisäilmaongelmia olleen useita vuosia.
– Metsätien yksikkö meni kiinni hetimmiten, kun siellä oli sisäilmaongelmia. Ei altistavissa tiloissa olla päivääkään. Asiaa ryhdytään selvittämään, miten laaja se on, mitä on tehtävissä ja korjattavissa. Kun sisäilmaongelmia tulee, niin on selkeä protokolla, miten edetään, korosti Känkänen.
Hän kysyi sivistysjohtajalta, missä ovat raportit oireiluista. Niitä ei ole tullut tekniselle lautakunnalle saakka.
Sivistysjohtaja vastasi päiväkodin henkilökunnalta ja lasten huoltajilta tulleen viestiä oireiluista. Työterveydestä on tullut palautetta. 4.10.2022 asia on kirjattu.
– Tekninen toimi on tehnyt töitä, korjaavia toimenpiteitä sisäilman parantamiseksi, kiitti Minna Mäkelä-Rönnholm.
Valtuutettu ja teknisen lautakunnan edellinen puheenjohtaja Juha Salo (kesk.) ei muista, että Leivonpesän sisäilmaongelmaa olisi nostettu esille aiemmin.
– Siitä on ollut puhetta, että pintamateriaalit ovat kuluneet ja vaikeasti puhdistettavat. Mutta se on normaalia, kun ottaa rakennuksen iän huomioon. Joskus vuosia sitten Leivonpesässä käytettiin varastoa leikkitilana, ja siitä syntyi ongelmia.
Minna Kotti (sd.) sanoi nähneensä jo useampi vuosi sitten Leivonpesässä hometta ja että sen päälle oli laitettu valkoista maalia.
– Sisäilmaongelmat eivät ole leikin asia. Rakennetaan nyt vaan se uusi päiväkoti, totesi Kotti.
Juha Salo selvitti Minna Kotille, että se ongelma ratkesi rakenteet avaamalla ja sitten vasta maalattiin. Hän varoitti puhumaan asiasta, jos ei ole faktatietoa.
– Hoidetaan asiat teknisellä puolella. Siellä, joille nämä asiat kuuluvat.
Harri Känkänen epäili, josko sivistysjohtaja ja kasvatuspäällikkö tekevät politiikkaa Leivonpesän kanssa.
– Pitkään jatkunut sisäilmaongelma on sivistyslautakunnan esittelytekstissä. Eli sen pitäisi olla virallista tietoa.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen sanoi, että sisäilmaongelma voi viitata myös viihtyvyysasioihin, ei pelkästään terveysriskeihin.
Sivistysjohtaja pahoitteli, että oli aiheuttanut mielipahaa.
– Olisi pitänyt laittaa esityslistaan sisäilmaepäily eikä sisäilmaongelmaa.
Jutta Varjus sanoi mentävän vaarallisille vesille, jos ilman tietopohjaa ruvetaan puhumaan asiasta totena.
– Pitää tietää, mistä puhuu, ettei rakennukselta mene maine. Jukolalle kävi niin. Siellä selvisi, että tuloilmasuodattimien kautta tuli mineraalivillapölyä rakennukseen. Se korjattiin, mutta ihmisten mieliin asia jäi vääränä: että Jukola on hometalo.
Laura Nuotio (kok.) toppuutteli uuden päiväkodin rakentamista.
– Ollaan hetki rauhallisia. Kun Varha päättää muutaman vuoden päästä, mitkä rakennukset ottaa ja jättää, niin meillä on kiinteistöalaa paljon. Ei vielä aleta rakentamaan.
Antti Kotti (sd.) tivasi Nuotiolta, mihin hän sijoittaisi Leivonpesän päiväkodin toiminnot.
Nuotio vastasi, ettei se ole hänen tehtävänsä; kaupungissa on siihen omat asiantuntijansa.
– Ja onhan meillä sijoitettu toimintoja ennenkin muutoskorjaamisella. Ei nyt ryhdytä pallottelemaan asialla.
Leivonpesästä valmistui tänä keväänä kuntokartoitus. Vuonna 1989 valmistuneen rakennuksen on todettu olevan ikäänsä vastaavassa kunnossa. Mittausten mukaan ilmanlaatu ei ollut huono.
Rakennuksen ilmanvaihtoa on saatettu tämän päivän tasolle muun muassa hankkimalla erillisiä ilmansuodattimia.