Meitä on monta, Somerollakin. Tai niin kaikkihan me vanhenemme vauvasta alkaen. Se loppuu vasta kuolemaan. Nyt kirjoitan 78-vuotiaan miehen näkemyksellä.
Miten Ihmiset suhtautuvat? Oman luonteensa ja taustansa mukaan he joko arvostavat, halveksivat tai ovat välinpitämättömiä. Voivat sääliäkin, jos kunto on päässyt huonoksi. Onneksi iso osa suhtautuu kivasti.
Voimmeko me itse vaikuttaa suhtautumiseen? Tietysti voimme, kuten joka iässä. Kun itse käyttäydymme ystävällisesti, fiksusti, huomaavaisesti, kohteliaasti ja arvokkaasti sekä huumorintajuisesti, saamme samaa takaisin, kuten kaiken ikäisinä. Ei se muuksi muutu. Oman käytöksemme voimme päättää itse ja osaamista on jo kertynyt.
Hiukan tahtoo kaikenlaista vaivaa kertyä. Se näyttää menevän niin, että fyysisestä kunnosta kannattaa pitää oikeasti hyvää huolta. Jos tulee muutaman kuukauden tauko, syystä tai toisesta, se tuntuu heti jaksamisessa. Se on tärkeää, jotta jaksaa osallistua ja saada sen avulla virikkeitä, päänuppikin säilyy paremmassa kunnossa.
Vaivojen hoidosta on jo omakohtaista tietoa kertynyt, mutta joskus on hyvä kysyä asiantuntijalta. Vaikka ihan lääkäriltä, miehienkin, jos sattuu saamaan ajan. No, ovathan ne lääkärit poikasia ja tyttösiä ilman omakohtaisia kokemuksia, mutta jospa ovat sentään kirjansa lukeneet kunnolla.
Harmittavaista on, kun ei enää oikein kunnolla näe lukea ainakaan pientä tekstiä. Kaihi voi haitata. Autojen tummennettujen lasien läpi ei oikein enää tunnista ihmisiä. Jäävät tervehtimättä, luulevat pian ylpeäksi, vaikka kaihihan se haittaa, tai kenties joku muu vakavampi juttu. Kaihin saa sentään pois, jos saa leikkausajan.
Lukeminen on kuitenkin tärkeä vireyden ylläpitäjä. Jos ei kunnolla näe, niin sitten radio tai televisio auki. Kuulee edes, tai niin kuuleeko, ei ainakaan kaikkia äänen värejä.
Kavereiden kanssa on hyvä jutella, jos kaverit ovat vielä hengissä. Asiaa helpottaa, jos ilmaisee itsensä kansantajuisesti, ettei ole jäänyt niin sanotusti fakki-idiootiksi. Voi olla ettei keskustelu etene, jos alkaa puhua vaikka alvasynukleiinin kokkaroitumisesta ja toinen puhuu padon räjäytyksestä. Molemmat voisivat olla kyllä varsin mielenkiintoisia aiheita.
Tässä iässä sanavarasto on jo laaja, jos muisti sattuu pelaamaan. Siihen taas auttaa itsensä kunnossapito ja muistin käyttö. Kauppalappujakaan ei kannata kirjoittaa, koska on hyvää treeniä yrittää muistaa tarvittavat ilmankin. Ja menee sitten uudestaan kauppaan, jos ei muuten muista. Samalla tulee lenkkeiltyä ja kunto säilyy.
Luopumista vanheneminen on. Jossain vaiheessa huomaa, ettei pesäpallo suju tai seksi heikkenee. Sitä mukaa kun joku asia ei enää harjoittelusta huolimatta onnistu, niin se jää historiaan hyvinä muistoina, tai ainakin muistoina.
Mitäpä niitä suremaan, elämä on jatkuvaa muuttumista, niin taitojen kuin tietojenkin osalta.
Kiva olisi, jos huomaisimme opettaa nuoremmille kaiken tarpeellisen omasta osaamisestamme ja jättää tarpeettoman tyrkyttämättä. Vaikeaahan se on tietää mitä kukakin tulevaisuudessa tarvitsee.
Tuleeko vielä joku vaihe, että pitää selviytyä itse kerättyjen luonnonantimien varassa ja ilman sähköä? Osalle vanhoista sekään ei olisi uusi kokemus. Toivottavasti sotaa ei tule. Hyviä taitoja ne olisivat muutenkin, vaikka eivät oikein muodissa ole.
Pidetään itsemme kunnossa ja huolehditaan toisistamme!
Yksi Meistä