– Täysin poikkeuksellista!, totesi torivalvoja Kauko Lehto ensimmäisen tänä kesänä järjestetyn iltatorin väkimäärästä.
Someron tori suorastaan kuhisi porukkaa.

– Täällä taitaa olla koko Somero, epäili sukuloimaan paikkakunnalle saapunut nuorimies.
Ihmiset viihtyivät torilla hyvän aikaa, jätski- ja lettujonot olivat jatkuvasti metrien pituisia. Tänä kesänä perustettu nuorten Kesäpändi lauloi raikkaasti ja iloisesti kaikkien tuntemia kotimaisia hittejä. Tanssijalka vipatti ja varsinkin lapset innostuivat ihan bilettämäänkin.
– Näkee, että tällaista on kaivattu ja tätä halutaan, kiteytti iltatorin puolisonsa Anu Suontaustan kanssa organisoinut Teemu Heinonen lettuja murikalla käännellessään.
Sekä Lehto että Heinonen halusivat lähettää kaupunkiin päin terveisiä, että nyt on otettava asiasta koppi!

– Kaupungin on perustettava toritoimikunta ja hommattava iltatoreille ohjelmaa, eli lähinnä bändejä, totesi Heinonen.
Puitteet ovat molemmista erinomaiset.
– Myyjätkin kehuvat aina ja kovasti Someron toria, tietää Lehto, joka on ollut vähintään kymmenen vuotta torilla aina perjantaisin.
Molemmista miehistä juuri keskiviikko sopii iltatoripäiväksi. Tätä todistaa sekin, että väkeä torilla oli hyvin myös viime viikon keskiviikkona, kun siellä pidettiin suurmarkkinat.

– Hyvin on kauppa käynyt, kertoivat tytöt, jotka olivat myös itsekin ehtineet ostoksille, nimittäin laku- ja makkaraostoksille.

Kesäpändillä ensimmäinen julkinen keikka
Iltatorille tunnelmaa luonut Kesäpändi on nuorten opiskelu- tai muuten vain kavereiden tänä kesänä perustama bändi.
– Mä ja Vilho oltiin esiintymässä Nuotion Lauran häissä viime kesänä ja tuli mieleen, että olisipa mukavaa, jos olisi ihan kunnon hääbändi, kertoo solisteista Alma Ali-Yrkkö.
Kun sitten tarjolla oli keikkaa synttäreillekin, bändi kasattiin. Takana oli ennen toriesiintymistä neljä keikkaa yksityisjuhlissa.
Iso väkimäärä torilla oli soittajille melkoinen yllätys.
– Olihan se jännittävää nähdä väkimäärä, mutta siis hieno fiilis, kuvailee basisti Vilho Välttilä.
Somerolaisten Alman ja Vilhon lisäksi yhtyeeseen kuuluvat solisti Aino Ojala ja rumpali Tuukka Nummila sekä salolainen kosketinsoittaja Elviira Väyrynen ja koskelainen kitaristi Miska Toivonen.
Yhtye soittaa kaikkien tuntemia kotimaisia covereita.
– Vilho kasasi meille ehdolle 197 biisiä, joista piti valita, naurahtaa Nummila.
Setissä kuultiin muun muassa tapahtumaan sattuvasti sopinut Oi mikä ihana ilta ja paljon muuta.
Joitakin yksityiskeikkoja on vielä tiedossa, mutta soittajat vinkkaavat, että Bönde ja Rantatupa sekä yksityisetkin saavat kyllä ottaa yhteyttä. Bändin löytää esimerkiksi Instagramista.
Soittajista Elviira Väyrynen opiskelee musiikkia Turun konservatoriossa, mutta bändistä löytyy myös useampi monitaituri. Esimerkiksi bassoa soittava Välttilä tunnetaan paremmin harmonikansoittajana, samoin rumpali Nummilakin.
Keikoille ollaan valmiita lähtemään myös talvella, vaikka kesän jälkeen bändi hajaantuu opiskelukaupunkeihinsa Turkuun, Saloon, Raumalle, Riihimäelle…
– Mutta ehkä me silloin esiinnytään nimellä Talvipändi.

Lisää iltatoreja tänä vuonna ja tulevina vuosina
Kommenttien lisääminen on estetty.