Ensimmäinen tuulivoimala nousi Palman taivaanrantaan

0
Tuulivoimalan rungon ”Toppi” nousi lauantaina pohjatolpan päälle.

Someron korkeimman rakennelman titteli on vaihtunut. Entinen ennätyksen haltija, keskustan linkkitorni, jää ylivoimaisesti varjoon kun vertailuun otetaan viime viikonloppuna Someron taivaanrantaan Palmaan noussut Ilmattaren tuulivoimalarunko. Voimaloiden toimittaja on tanskalainen Vestas.

Kun linkkitornin korkeus on 60 metriä, kohoaa tuulivoimalan pelkkä runkotolppa 105 metrin korkeuteen, mikä on vielä kallion päällä. Voimalan siipien pyyhkäisykorkeuden ylimmästä mitasta ”myllyn” korkeudeksi saadaan valmiina 180 metriä. Roottorin halkaisija on 150 metriä. Nämä ovat Someron uudet maamerkit ja näkyvät pitkälle.

Mittasuhteita tuo myös voimalatyömaa. Iso nosturi tarvittiin Ruotsista asti. Ja jokaisen voimalan kivijalan ympärillä on iso hiekkakenttä, jolta runkotolppien ja siipien nostot suoritetaan.

Parhaillaan pystytysvaiheessa töissä on parikymmentä miestä.

Myös somerolainen maanrakennusurakoitsija pääsi tätä työmaata tekemään. Suuri salaisuus pyörii monen asian ympärillä, eikä somerolaisurakoitsijan nimeä kerrota. Myös majoitus- ja ruokapalveluja on tarvittu Somerolta.

Pystytystyö alkoi lauantaina alimman runkotolpan päältä. Teräsrakenteinen ja sisältä ontto, ylöspäin kapeneva putki sai päälleen toisen, hieman pohjaosaa lyhyemmän tolppaosan, nimeltään ”Topin”.

Ilmojen tulee suosia

Valmiin tornin päälle nostettiin lauantaina ”Naselli”. Nimike on osa ammattitermistöä, jolla tarkoitetaan suorakaiteen muotoista ja noin linja-auton kokoista ”laatikkoa”. Sen sisään tulee muun muassa voimayksikkö ja edelleen myös generaattori. Laatikkomaisen osan päällä erottuu levymäinen jäähdytin. Kaukana ylhäällä naselli toki näyttää maan pinnalle pieneltä.

Ilmattaren työmaapäällikkö Heikki Sorvari kertoo, että tornin nostamisen jälkeen tuli vaara ukkosilman puhkeamisesta, joka sitten keskeyttikin työt. Niitä pyrittiin vielä lauantaina mahdollisuuksien mukaan jatkamaan, mutta siipien asennus ensimmäiseen voimalaan jäi tälle viikolle. Sunnuntaina töitä ei tehty.

– Työt jatkuvat, kun ilmat antavat periksi. Kun tuulet eivät nouse eikä ukkosta ole lähettyvillä, niin työt pääsevät jatkumaan. Työmaalla harkitaan aina tapauskohtaisesti, miten edetään. Mennään sen mukaan, miltä sääennusteet näyttävät, Heikki Sorvari selvittää tulevaa.

Seuraavan tuulivoimalan pystytys alkaa välittömästi, kun ensimmäinen seisoo valmiina.

– Ensin pitää purkaa ja siirtää päänosturi, minkä jälkeen se pitää jälleen kasata nostoja varten seuraavalle voimalapaikalle.

Kaikkiaan voimaloita tulee neljä. Kun kaikki ovat valmiita, niitä aletaan kytkemään sähköverkkoon. Voimaloita aletaan käyttöönottamaan elokuun aikana.

Yhteensä Palman neljän tuulivoimalan tehot ovat valmistuttuaan 17,2 megawattia. Tuulivoima jättää useissa tapauksia vanhentuneen vesivoiman varjoonsa. Esimerkiksi Paimionjoen kaikkiaan kolmen vesivoimalaitoksen teho on yhteensä 3,9 megawattia.