
Esakallion lavalla nähdään tiistaina 25.7. musiikkinäytelmä, joka kertoo Esko Rahkosen elämästä sekä tiestä yhdeksi tähdeksi Suomen iskelmätaivaalle.
Rahkosen uran merkittävin askel oli se, kun Unto Mononen löysi hänet keikkamatkallaan Rovaniemen nakkikioskilla ja kaksikko aloitti yhteistyön. Mononen vei Rahkosen Toivo Kärjen puheille, ja levytys syntyi saman tien. Monosen mittatilaustyönä säveltämä tango Syvä kuin meri (1965) ponnahti heti Suomen listojen kärkisijoille. Monikin Monosen tango nousi Rahkosen levyttämänä hitiksi, edellä mainitun lisäksi muun muassa Yön hiljaisuudessa, Erottamattomat ja Kukkani lumen alla.
Näytelmässä Esko Rahkosen saappaisiin astuu tangokuningas Petri Hervanto.
– Olen innostunut ja kiitollinen mahdollisuudesta päästä hyppäämään yhden suuren suomalaisen tangolaulajan saappaisiin näyttämöllä.
Unto Monosta esittää tangokuningas Jarno Kokko.
– Muistan varsin elävästi, kun pikkupoikana, kauniina keväisenä päivänä kuulin mummolan radiosta tangon Syvä kuin meri. Uskallan väittää, että ennen tuota laulua oli vuorossa merisää, ja minusta tuntui tärkeältä, että Hailuodon saarella olin perillä siitä millaisia veneilykelejä luvattiin. Vaikka enhän minä minnekään vesille ollut menossa. Metsässä juosta viuhotin.
– Tuon radiossa soitetun tangon esittäjä oli Esko Rahkonen. Laulaja, jonka tekemisiin en juuri sen enempää tuolloin syventynyt. Nyt muutaman vuoden vierittyä sain onnekseni loistavan tilaisuuden tutustua häneen laulajana sekä pintaraapaisun verran ihmisenä. Ja mikäpä olisikaan mukavampi keino tutustua Eskoon ja hänen ympärillään vaikuttaneisiin ihmisiin, kuin hauska ja herkkä musiikkinäytelmä kuolemattomine lauluineen. Tähän kun lisää vielä kesäisen Suomen kiertämisen sekä eittämättä mahtavan työryhmän, on lysti valmis nautittavaksi, Kokko kertoo.
Näytelmässä ovat mukana myös juontajana ja laulajana tunnettu vuoden 2006 tangoprinssi Jarno Itkonen sekä iskelmälaulaja J. Eskelinen.
Musiikkinäytelmän on käsikirjoittanut Katja Karisukki ja ohjannut Tuomo Salmela.