Heitteillejättö tämäkin

0

Romut luontoon vai asianmukaisesti jäteasemalle kierrätykseen? Vastaaminen on useimmille helppoa, mutta ei kaikille. Ikävä kyllä
Salontieltä Häntäläntielle käännyttäessä on vasemmalla metsätienautopätkä, johon joku on päättänyt kipata vanhat kodinkoneensa. Sieltä löytyy 200 litran pakastin, astianpesukone ja korkea jääkaappi.
Havainnon ylimääräisestä roinasta perjantaina aamupäivällä tehnyt Mikko Grönholm kertoo avanneensa pakastimen kannen, mutta katuneensa sitä heti. Arkkupakastin oli täynnä pahentunutta ruokaa.
– Se haisi aivan kaamealle, ihan pilaantunutta kaikki! Viereistä jää-/viileäkaappia en ryhtynyt avaamaan, oli se sen verran vahvasti teipattu kiinni, Grönholm kuvailee.
Somero-lehden käydessä paikalla, roinan ympärillä pörräsi kosolti kärpäsiä. Haju oli houkuttanut ne sinne. Paikalle autonsa pysäyttänyt nainen kertoi myös saman: roinat olivat ilmestyneet tienpätkälle perjantaiaamuksi. Siihen on ennenkin pysähdellyt autoja, joskus jopa linja-auto, nainen tiesi.
Varmasti kyse lienee ympäristörikoksesta. Joku nuokin ”jätteet” joutuu työnsä puolesta jalostamaan niille asiaankuuluvaan paikkaan. Kun eivät kaikki osaa. Eikä olisi maksanut mitään.