Jälleen ilkivaltaa Havuharjun laavulla

0
Kellastunut paikka laattoineen maassa osoittaa, missä puuvaja on ollut aiemmin.

Miksi yhteinen, tässä tapauksessa nuorten yrittäjien muiden iloksi rakentama omaisuus, ei saa olla rauhassa? Ei se saa, kun helle pehmittää pään.

Havuharjun pulkkamäen laella sijaitsevalla laavulla ei ollut kuin hetki hiljaista, kun taas tapahtui. Puuvaja on nurin, ja lisäksi kannettu ”miehissä” rikotun aidan toiselle puolelle. On nähty ”vaivaa”” Kaupungin tuomat polttopuutkin on viety, vain yksi klapi oli ”unohtunut” viedä.

Ja vain pari viikkoa sitten laavun kantava tukitolppa oli hakattu lähes poikki. Tekoväline, kirves, oli jäljellä. Todennäköisesti sama tekijä ei ole kantanut pois polttopuita ja kaatanut vajaa, siinä kastuisivat uudelleen tuotavatkin puut. Jos niitä enää kannattaa tuoda.

– Tämä ei kauhean suotavaa ole. Yrittäjät ovat tehneet yhteistä hyvää talkootyönä ja muut yrittävät sitä paikkaa hoitaa. Sitten toiset tulee ja tärvelee, ei ole kauhean kiva, maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola paheksuu ilkivaltaa.

Rinta-Paavolan mukaan puuvarkaita on käynyt laavulla jo aiemmin. Paikalle viety raskas estekin oli viety pois, joka ei ihan käsipelillä onnistu.

– En tiedä, onko siellä oltu millä välineellä liikkeellä, vai ”kunnon” porukka. Ihan muutamat kaverit eivät siihen pysty, vaan pitää olla kalustoa paikalla, Rinta-Paavola ihmettelee tapahtumia.

– Vähintään pahantekijäjoukosta voidaan puhua. Siellä on tyhmyys tiivistynyt aika vahvasti.

Muutakin pahantekoa Somerolla ilmenee kaiken aikaa. Viimeksi juhannuksena oli pääkadulla ja vähän muuallakin kaadettu liikennemerkkejä. Joku niistä näytti autolla nurin ajetulta, ja toinen käsipelillä väännetyltä.

– Kaikenlaista ylimääräistä tehdään ja me kaikkihan siitä maksetaan. Yksi liikennemerkki on 60 euroa ja siihen työt päälle. Ei satanen riitä per merkki, kun lähdetään korjaamaan. Vuoden aikana näitä on monia. Niihin katoaa veroeuroja.

Mäen päällä sijaitseva laavu on somerolaisten ”ylimmäinen olohuone”.

– Totta, yhteisen laavun pahoinpiteleminen on vielä ikävämpää. Se on kuntalaisten yhteinen paikka, niin kesällä kuin talvella.