
Kahvila Ollassa oli perjantaina yleisömenestys, niin että tuoleja sai hakea seinän vierille lisää. Salin täydeltä ihmisiä osallistui Someron Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:n muotinäytökseen.
– Tämä oli ensimmäinen kerta, aloittaa yhdistyksen sihteeri Jaana Latva-Äijö.
– Viime vuonna jo piti, mutta silloin se jäi. Paikaksi harkittiin ensin Kiiruun taloa, mutta olisihan se ollut vaikeapaa pyörätuolien ja vaatteiden vaihdon kannalta. Näin oli todella hyvä ja Olla-Riitta Mäkelä otti meidät ihanasti vastaan!
Näytöksen juonsi kaupungin viestintäasiantuntija Anuliina Frantti. Kesävaatteita nähtiin niin Sapliinista kuin Muotiputiikki Helmestä. Muotinäytöksessä malleja oli kaikkiaan 11 kappaletta: Helmen Prinsessa Tanja, Lilja 7 vuotta, Jaana, Ukko 5 vuotta, Anne, Prinssi Manu, Prinsessa Minna, Prinsessat Mari ja Helena, Prinsessa Iida sekä Nelle.
Arpoja myytiin paljon ja tapahtuman tukijoita paljon, näillä tuloilla tuetaan taas yhdistyksen tärkeitä juttuja. Viimeisenä ohjelmanumerona oli karaokea. Celine Dionin ”My Heart Will Go On” -kappaleen täydestä sydämestään ja vielä komeasti vetänyt Tanja oli hyvillään arvosteluista.
– Koska minä vaan olen niin hyvä! hän esittäytyi ylpeänä.
Tanjan mielestä hänen viimeinen asunsa näytöksessä oli omista kaikista paras.
– Erittäin näyttävä valkoinen ruusumekko, jossa viininpunaisia ruusuja! Huomatkaa ihanat aurinkolasit ja ruusupanta! Musta bolero ja vyö asustavat kokonaisuuden. Tämä asu huomataan juhlissa varmasti, juonsi Anuliina Frantti esitystä.