Someron Kivimakasiinin viileydessä pääsee kahden somerolaisen kuvataiteilijan, Anne Turkulaisen ja Keanne van de Kreeken maailmoihin. Hetkiä-näyttelyn kantavina teemoina ovat luonto sekä hetkeen pysähtyminen.
– Minua on aina kiinnostanut erityisesti hetket luonnon äärellä. Luonto on inspiroinut ihmisiä alituisesti, sillä se pitää sisällään samanaikaisesti jotain ikiaikaista, ajan seisauttavaa ja maagista, kertoo Anne Turkulainen tummista, vaikuttavista maalauksistaan.
– Näyttelyn teoksissa yhdistyvät nykyisen ja entisen kotiseutuni maisemat: Saimaan saaret ja somerolaiset pellot. Niin vesistöillä kuin peltojen maa-aineksella on kerrottavanaan tarinansa. Maalausprosessissani tarkastelen historiallisia muistoja, jotka kytkeytyvät luontoon.
Näyttelykokonaisuus muodostuu sekä esittävästä että abstraktimmasta tuotannosta.
Huomion vie erityisesti seinältä toiselle jatkuva upea teos Ikiaikainen, johon Turkulainen on yhdistänyt 7 eri osaa.
Teokset ovat akryylimaalauksia kangaspohjalle, joista osassa on hyödynnetty sekatekniikkaa.
Keanne van de Kreeke on vallannut toisen Kivimakasiinin huoneista huikealla väri-ilottelulla.
Hänen osuutensa näyttelystä koostuu rakenteellisesti kahdesta osasta, ikään kun ne olisivat kahta kieltä, aiheena ovat Fauna & Flora.
– Tutkin kasvien kautta omia syvempiä olemisen tilojani, tunnetilaani ja yhteyttäni luonnon voimaan, kertoo van de Kreeke Flora-osasta.
– Tämä tuo esiin intuitiivisemman tavan työskennellä. Tämä henkilökohtainen prosessi on taiteilijana voimaannuttava, ja toivon, että se antaa voimaa myös muille.
Fauna-aiheessaan taiteilija tutkii eläinten kuvien kautta maailmaa enemmän tarinallisella tasoilla.
– Luonnon helmassa on teossarjaa, joiden teokset toimivat ikään kuin muistokuplina meidän maailmastamme. Teossarjan tarkoituksena on herkistää ihmisessä myötätunto ja uusia ajattelutapoja sekä perspektiiviä ja herättää keskustelua.
– Teoksessa yhdistän eri maalaus-, piirustus ja mahdollisesti kollaasitekniikoita ympäristöystävällisellä paperilla. Käytän päävälineinä ecolinea ja kahvia, kertoo van de Kreeke.
Hetkiä-näyttely on avoinna Kiiruun Kivimakasiinissa 30.7. saakka