Miikka Tammiselle kelpo sijoitus Pellossa

0
Miikka Tamminen ylsi Someron UA:n kuljettajista parhaaseen sijoitukseen viime viikon Poikkinainti-ajoissa.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Someron Urheiluautoilijoiden Miikka Tamminen oli hyvässä vauhdissa Pellossa, Kittisvaaran radalla käytyjen järjestyksessään 36. Poikkinaintiajojen yleisen luokan kilpailussa.
Jokamiesluokan massiivinen ja perinteikäs kilpailutapahtuma keräsi tänä vuonna Tornionjokilaaksoon toista tuhatta osanottajaa kuuden eri luokan ratamittelöihin. Yleisen luokan kaksipäiväisessä kisassa oli mukana yli kolmesataa kuljettajaa, mukaan lukien käytännössä kaikki kotimaiset kärkikuljettajat.
Tamminen pääsi mukaan kuuteen lähtöön, joista viimeiseksi jäi sunnuntain D-finaali. Siinä somerolaiskuskin lähtö ei oikein onnistunut ja hän jäi seitsemän auton startissa kuudenneksi. Fiksulla ajolla SomUA:n mies nousi kuitenkin pian nelossijalle, pitäen tuntuman kahteen kärkisijaan, joille oli tarjolla jatkopaikka C-finaaliin.
Toisella kierroksella Tammisen edellä ajanut kuljettaja pyörähti ympäri ja törmäyksen välttääkseen somerolaisen oli tehtävä aikaa vienyt lisälenkki pientareelle, jonka aikana kärkitrio ehti karkaamaan omille teilleen.
Tamminen sijoittui D-finaalissa neljänneksi ja oli yleisen luokan lopputuloksissa yhdeksästoista. Kun taakse jäi yli 280 kilpakumppania, kisaa voitiin harmillisista päätöskoukeroista huolimatta pitää somerolaisvinkkelistä hyvinkin onnistuneena.

SomUA:n kaksikko myös tuuppariluokassa

Yleisessä luokassa oli Somerolta mukana myös Jere Piekkala . Hän raivasi tiensä toisen ajopäivän ensimmäiseen välierään asti, mutta välierästartin kuudes sija jätti Piekkalan kahden pykälän päähän seuraavalta välieräkierrokselta, jolle selviytyi 56 parasta kuljettajaa.
Tamminen ja Piekkala olivat mukana myös aiemmin kisatussa tuuppariluokassa. Kaikkiaan 153 osanottajan kilpailussa molemmat SomUA:n kuljettajat etenivät 42 parhaan joukkoon, välierien kakkosvaiheeseen.
Samassa välierästartissa jatkopaikkaa havitelleista kaveruksista Tamminen ylsi viidenneksi, eli yhden sijan päähän semifinaalipaikasta. Piekkala oli nurinajon myötä lähdön kuudes.

Salo ja Tamminen pappaluokan semifinaalissa

Pappaluokassa Someron UA:n Jari-Matti Salo sekä Loimaan UA:ta edustava somerolainen Markku Tamminen etenivät semifinaalivaiheeseen asti. Luokan 153 kuljettajasta oli tuolloin seulottu esiin kolmekymmentäviisi parasta.
Salo oli semifinaalilähtönsä viides, jääden pykälän päähän sijoituseräpaikasta. Tammisen osalta ”semit” päättyivät keskeytyksen myötä lähdön seitsemänteen sijaan. Pasi Piekkalan taival pappaluokassa oli tyssännyt edelliselle kierrokselle, välierävaiheeseen.
Vuodesta 1985 lähtien käydyissä Poikkinainti-ajoissa on nähty kaksi somerolaisvoittajaa: Jussi Halttunen voitti yleisen luokan ensin (1995) Someron UA:n edustajana ja kolme vuotta myöhemmin Kauhavan UA:n kuljettajana. Juha Raitanen oli puolestaan nuorten luokan ykkönen vuonna 2003.