– Tänään (perjantaina) aion mennä. Edellisestä kerrastakaan ei ole kauaa, sillä se oli keskiviikkona. Eli useasti me käydään kylässä ja meillä käy paljon vieraita, Riikka Soini-Mattila vastaa.

– Ei tule käytyä nyt lomalla, mutta muutoin me käydään sukulaisissa. Kyläileekö tarpeeksi, riippuu paljon siitä, puhutaanko kaupunkilaisista vai maalaisista. Täällä kyläillään enemmän, Markku Mäenpää vertaa.

– Toissa viikonloppuna kyläilin kollegojen luona, joita emäntä ja isäntä olivat molemmat. Oma kyläily on vähentynyt, koska olen kulkenut työn perässä, jolloin ystäviä on jäänyt matkan varrelle. Somerolla yleisesti kyläillään paljon, apteekkari Marja Mäkipää on havainnut.
Maakuntien innokkaimmat kyläluudat löytyvät Varsinais-Suomesta, missä kyläilemään lähdetään keskimäärin 30 kertaa vuodessa. Seuraavaksi ahkerimpia kyläilijöitä ovat hämäläiset, jotka suuntaavat vieraisille 28 kertaa vuodessa.
Omat kotiovet avataan useimmin kyläilijöille Hämeessä ja Varsinais-Suomessa, mutta vilkasta on myös Savossa ja Keski-Suomessa. Harvimmin vieraita vastaanotetaan Kymenlaaksossa, vain 15 kertaa vuodessa. Keski-Suomesta löytyy eniten heitä, joiden luona ei kyläillä koskaan (4 prosenttia maakunnan asukkaista).
Somero on hyvä paikka kyläilyyn.