Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen.
Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös laiturin tai pihakalusteiden päällä.
Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.

– Ei oikein ole. Käyn uimassa, mutta hyvin vähäisesti olen sinilevään törmännyt. Ihan jonkun kerran sitä on ollut tuossa Hirsjärvellä, mutta hyvin niukasti. Lähinnä kokemukset ovat olleet merellä, Tarja Korvenoja katsoo.

– Mökkirannassa välillä on sinilevää, mutta parikymmentä vuotta sitten oli enemmän. Ja 10 vuotta meni, ettei ollut lainkaan, nyt välillä. Tänä kesänä ei vielä ole ollut. Paikka on meressä Angelniemellä, Timo Hiironen kertoo.

– Olen käynyt uimassa Nummijärvellä, joka on kirkas järvi. Mutta olen törmännyt asiaan vuosia sitten, en siis täällä päin. Sain silloin ihottumaa – se oli ihan kamalaa, kesti kauan ja vaati lääkärin hoitoa, Jaana Kekki kauhistelee edelleen.