Halliparlamenttimme kokoontuu melko säännöllisesti. Sosiaalista hyvinvointia hellivässä pulikoinnin jälkeisessä symposiumissamme vapaana vellovaa keskustelua pulppuaa kuin raikasta vettä pohjattomasta luontolähteestä. Kun keho on saanut kaipaamansa liikunta-annoksen, vaatii myös henkinen hyvinvointi osansa. Yleensä jutut ovat suorastaan naurettavia. Toisinaan toki pikaisesti sivutaan vakavampiakin asioita.
Vuosirenkaita jäsenillemme on kertynyt sen verran, ettei kiire enää alati ahdista piinaavana painolastina hartioilla. Toisaalta laariimme on kertynyt muistoja ja kokemuksia siinä määrin, että kerta toisensa jälkeen ajaudumme vertailemaan, kuinka oli ennen ja miten nyt.
Eräs jäsenistämme taannoin alusti keskustelun siitä, kuinka nykyisin järjestettäessä kestejä tai ylipäätään tarjottaessa vieraille jotain syötävää, on jo ennakkoon varauduttava mitä erilaisimpiin seikkoihin. Jollakin saattaa olla keliakia. Gluteeni on tällöin julistettu pannaan. Toista taas vaivaa laktoosi-intoleranssi. Jotkut ovat liharuokaa hylkiviä vegaaneja. Huomioitava on myös erilaiset yliherkkyydet ja niin poispäin. Siinä sitä kokkia tai leivonnaisten valmistajaa koetellaan.
Toista oli ennen, meidän nuoruudessamme. Jollain saattoi olla happovika ja siihen otettiin soodaa, mutta muista ravintoon mahdollisesti liittyvistä vaivoista ei paljon puhuttu, eikä niitä ainakaan ennakkoon suuremmin huomioitu tarjoiltavia valmistettaessa. Pääpaino kokatessa oli siinä, että hyvää tarjottavaa piisasi ja oli montaa sorttia. Reseptejä vaihdettiin.
Ehkä ennen oli niin, että itse kukin kokemusperäisesti tunsi omat ravintoherkkyytensä ja valitsi sen mukaan syötävänsä tekemättä siitä isompaa numeroa. Vasta myöhempinä aikoina sitten keksittiin ja nimettiin vaivojen syyt ja niitten välttämiseen yleisesti alettiin ennakkoon varautua. Vai onko niin, että jostain syystä erilaiset yliherkkyydet ovat rutkasti lisääntyneet. Mene ja tiedä.
Varhaislapsuudessani asuin maatilalla. Minulla oli tapana äidin lehmää lypsäessä mennä muki kourassa vaatimaan annokseni. Lämmin maito maistui ja rasvainen rantu vain jäi suupieliin. Ei sitä tuolloin kummasteltu. Sen sijaan, jos joku olisi juonut kuorittua maitoa, joppia tai kurria, millä nimellä sitä sitten kutsuttiinkin, niin se vasta erikoista olisi ollut. Vasikoille sitä annettiin. Sittemmin aitoa maitoa on alettu käsitellä monin eri tavoin, jotain poistaen, jotain lisäten ja muuten puliveivaten. Punaisen maidon käyttäjää katsotaan vieroksuen. Rasvattomaan myönnän minäkin jo vuosia sitten siirtyneeni.
Muistelimme sitä, kuinka auringonotto koettiin lapsuudessamme kovin terveelliseksi ja suositeltavaksi. Nykyisin varotellaan ja korostetaan sen haittavaikutuksia ja annetaan ohjeita siitä, kuinka tulisi säteilyltä suojautua.
Ennen muinoin erilaiset kolotukset laitettiin lähes poikkeuksetta reumatismin piikkiin. Erityisesti jos valittajana oli iäkkäämpi henkilö. Hänelle reumatismi lankesi ikään kuin luonnostaan ikävuosien karttuessa.
Vielä 1960-luvulla muistan, kun yhteiskouluun oltiin lähes vakavissaan vaatimassa tupakkahuonetta oppilaille.
Niin muuttuu maailma ja ihmiset sen mukana. Näin oli äitini isällä Kustaa -papallani tapana sanoa.
Pekka Alitalo
eläkkeellä oleva ylikonstaapeli