Seppo Mannisen veistos nostetaan näkyvämpään rooliin Salon puistossa

0
Sibelius-puistoon vuonna 1992 pystytetty somerolaisen kuvanveistäjä Seppo Mannisen Vapauden liekki kerää Salossa kansan äärelleen isänmaallisiin tilaisuuksiin. Manninen suunnitteli itsenäisen Suomen historiaa juhlistavasta muistomerkistä monelta taholta koettavan ja läpikuljettavan teoksen.

Somerolaisen taiteilijan Seppo Mannisen teos Vapauden liekki nostetaan entistä näkyvämpään osaan Salon Sibeliuspuistossa.
Salon Seudun Sanomien mukaan veistoksen kohdevalaistusta kohennetaan ja valaisimiin vaihdetaan ledit.
Muistomerkin lähellä olevista istutuksista uudistetaan kokonaan Raatihuoneenkadun puolella oleva kaareva osa. Tilalle tulee kausi-istutuksia eli keväällä ensin todennäköisesti orvokkeja.
Sävyt istutuksissa tulevat olemaan sinistä ja valkoista, koska kukkien värien tarkoituksena on tuoda mieleen Suomi.
Muistomerkin lähellä olevia istutuksia rajataan lisäksi nupukivillä.
– Vapauden liekki on puiston ykkösjuttu, jonka pitää korostua, toteaa kaupunginpuutarhuri Matti Nikander SSS:n haastattelussa.
Sibeliuspuistoa uudistetaan muutenkin, ja työhön on myönnetty 80 000 euron määräraha kuluvalle vuodelle.