Teksti ja kuvat Tarja Kauppinen
Saunailta on ollut avoinna ja saunottelijoiden ilona Siikjärven leirikeskuksessa, seurakunnallisten ilmoitusten perusteella, jo kolmatta kesää.
– Leirikeskus on usein varattu erilaisille leireille, kuten rippileireille, vapaita iltoja on kovin vähän, pahoitteli suntio Eveliina Puhakka.
Toissa kesänä, koronavuosien jälkeen, toiminta alkoi kuitenkin pikku hiljaa elpyä.
Nyttemmin järjestettyjen saunailtojen suosio on kasvanut koko ajan.
Ajatuksena on tuoda omat makkarat, mutta seurakunta tarjoaa sinapin, ketsupin ja mehua. Uimaan kukin saa mennä omalla vastuulla. Lemmikkieläimet toivotaan jätettävän kotiin.
– Tänään uimareiden määrässä on ennätys, ainakin sata, Puhakka laskeskeli, kun Mannerheimin Lastensuojeluliiton linja-auto täynnä sotapakolaisia kurvasi pihaan.
– Meillä on ajatus, että ukrainalaiset voisivat tulla tutuiksi somerolaisten kanssa, eivätkä eriytyisi omaksi ryhmäkseen, kertoi retken järjestänyt vapaaehtoinen Heidi Virtanen.
Joillekin bussilastillinen uimareita oli yllätys, kun he olivat tulleet aikaisempien iltojen tapaan hiljentymään.
– Toivoisimme hiljentymistä varten omia iltoja, he kertoivat.
Myös erityisherkille toivottiin omia aikoja.
Aurinkoisesta illasta ja lämpimästä säästä nauttivat niin pienet kuin suuremmatkin uimarit, ja jotkut puolestaan vain rannalla oleilusta.
Seuraava saunailta Siikjärven leirikeskuksessa on 26.7. Saunat ovat lämpimänä kello 17-20.