
Vasta viisikuukautinen basenji Hanishan ’Scuse Being So Posh’N Neat eli Nette nappasi voiton Suviheinä -match showsta Haukkukalliolta.
Nette on ehtinyt yltää nuoresta iästään huolimatta jo viidesti Best in Show -mittelöön. Akaasta oleva omistajansa Marianna Vuorenmaa kertoo, että basenji on rotuna kissamainen ja itsepäinen.

– Ja tämä rotu ei osaa lainkaan haukkua.
Vuorenmaa kiertää näyttelyitä ahkerasti Riku Kinnusen kanssa. Somerolla myös perheen toinen basenji Entzo oli yksi päivän menestyjistä.


BIS2 Somerolla oli walesinspringerspanieli Elsa, joka kisasi Emmi Kuitusen kera.
– Tämä rotu on ylösajava lintukoira, mutta toimii oikein hyvin myös ihan seurakoiranakin. Iloinen, aktiivinen ja seurallinen rotu.
Salolaiskaksikko harrastaa ahkerasti näyttelyitä ja harjoittelee taipumuskokeisiin.

Haverisen sisarukset Ellen, 4, Elea, 8, ja Ella, 9, olivat tulleet koiriensa Sumun (pitkäkarvainen chihuahua), Lilan (pieniamerikanpaimenkoira) ja Usvan (bordercollie) kanssa Somerolle Lohjalta.
Tytöt kertovat harrastavansa mielellään ”mätsäreitä”. Somerolla oli käyty kehässä niin lapsi & koira -kisassa kuin pienten ja isojen koirien kisassakin.
Parasta harrastuksessa on heidän mielestään se, että saa esittää koiria ja vain olla niiden kanssa.

Somerolaisia menestyjiä olivat isojen rotupentujen punaisen nauhan saaneiden eli parinsa voittaneiden kolmanneksi sijoittunut alaskanmalamuutti Zala, jonka omistaa Anabel Leht ja luokan neljänneksi sijoittunut pyrenneittenmastiffi Maximus, jonka omistaa Leena Mäkinen.
Sinisen nauhan saaneista pienistä rotupennuista toiseksi sijoittui Anu Tambergin mittelspitz Saara ja sinisen nauhan saaneista isoista rotupennuista toinen oli Pasi Valleniuksen bernhardinkoira Sukka.
Isojen rotujen aikuisten koirien luokassa sinisen nauhan saaneiden toiseksi sijoittui Taina Lehtosen dalmatiankoira Domino ja kolmanneksi Amanda Ahlströmin novascotiannoutaja Fumi.
Monirotuisten kaunein oli somerolaisen Linda Lauttian Akka.
Lapsi & koira -kisan voitti labradorinnoutaja Taikaa esittänyt Lyydia Koskinen Koskelta.
Someron Seudun Koiraharrastajien järjestämässä näyttelyssä tuomareina olivat Markku Mähönen ja Pirjo Aaltonen, joilla molemmilla on kaikkien FCI:n koirarotujen arvosteluoikeudet. Monirotuiset sekä lapsi ja koira -kilpailun arvosteli yhdistyksen hallituksen jäsen Anu Aho.