Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämien ennakkotilastojen mukaan kesäkuussa hukkui 13 ihmistä.
Keskimäärin Suomessa hukkuu kesäisin 50 ihmistä.
Suurin osa hukkumisista tapahtuu uinnin ja vedessä vilvoittelun yhteydessä, rannalta tai laiturilta tahattomasti veteen putoamisien yhteydessä sekä vesikulkuneuvolla eli pääasiassa soutuveneellä liikkumisen yhteydessä. Hukkumiset tapahtuvat usein tutuissa vesistöissä, lähellä rantaa.
Somerolla hukkumistapauksia ei ole tältä kesältä tullut median tietoon yhtään. Harvinaisia ne onneksi ovatkin. Somero-lehden arkisto kertoo, että hukkumistapauksia on uutisoitu kymmenen vuoden sisällä kaksi.
Kaikkia tapauksia ei tietenkään voi ehkäistä.
Surullisinta kuitenkin on se, että Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton mukaan hukkumiset ovat silti suurilta osin ennaltaehkäistävissä. Yksinkertaisin ohje on terve järki ja selkeä arviointikyky, eli käytännössä pelastusliivit ylle, ei alkoholia ja mielellään kaveri mukaan uimareissulle.