Urheilukenttä on pois käytöstä vielä koko heinäkuun ajan.
– Urakoitsija ilmoittaa, koska luovuttaa kentän kaupungille, mutta se ei tapahdu ennen elokuuta. Eli kenttä on pois käytöstä tämän kuun, kertoo kenttämestari Karri Andersson kaupungilta.
Hänen mukaansa ratojen maalaukset tulivat kuntoon viime maanantaina ja työt ovat muutenkin loppusuoralla.
– Kuulapaikka alkaa olla kunnossa, moukaripaikkaa vielä rakennetaan. Suorituspaikkojen väliin asennetaan tekonurmea.
Andersson huomauttaa, että Somerolle ei tule kumirouhetta sisältävää tekonurmea, jonka käyttökielto astuu voimaan 2032.
– Viisi metriä korkealle kuvaustornille on juuri valettu pohja, mutta se ei välttämättä valmistu vielä luovutustilaisuuteenkaan, arvelee Anderson.
Karri Andersson iloitsee siitä, että Someron Esa ja Someron Voima saivat kumpikin pidettyä taloutensa kannalta tärkeät kisansa eli Seiväskarnevaalit ja Suviheinäturnauksen.
– Seuraavana olisivat vuorossa Hippokisat elokuussa, toivottavasti nekin saadaan kentällä pidettyä.