Teksti ja kuvat Alma Kärkkäinen
Pekka Paikkari on somerolaissyntyinen keramiikkataiteilija, jonka ura on ulottunut viidelle vuosikymmenelle ja jatkuu edelleen. Someron Kivimeijerillä hän piti luennon, jossa yleisö pääsi tutustumaan kansainvälisesti tunnetun taiteilijan töihin pintaa syvemmältä.
– Lapsuuteni alkoi vuonna 1960 Somerolla Jaatisentiellä, Pekka Paikkari aloitti.
Parin vuoden jälkeen perhe kuitenkin muutti pois Someron maisemista.
– Opiskelujeni jälkeen siirryin töihin Arabialle suunnittelijaksi vuonna 1982, ja olin siellä 40 vuotta.
Paikkarin tunnin kestävän esityksen aikana yleisö sai nähdä kymmenittäin kuvia pitkän uran varrelta sekä kuulla taiteilijan työtavoista.
– Keramiikka tarkoittaa poltettua savea. Savi on moni-ilmeinen materiaali, se pystyy jäljittelemään muita materiaaleja. Se muuntuu raudaksi, puuksi, kupiksi, tiileksi. Savi on ikiaikainen, sitä on kaivettu maasta tuhansia vuosia.
Keramiikkataiteilija valotti taideteollisuus-käsitteen monia puolia.
– Siitä on hyötyä, kun osaa taideprosessin ja pystyy kommunikoimaan sen erilaisten ihmisten kanssa.
Yhtenä esimerkkinä tästä yleisö näki kuvan Helsingin Kamppiin rakennetusta keltaisesta Gekko-teoksesta. Gekon kaksi muuta taiteilijaa ovat Kristina Riska sekä Kati Tuominen-Niittylä.
– Gekossa on kymmeniä tuhansia laattoja. Ne tuotettiin itse, hintaan, joka on mahdollista.
Yleisö sai matkustaa ajassa taaksepäin, Pekka Paikkarin uran alkuun ja ensimmäiseen näyttelyyn, jossa oli esillä pullonmuotoisia kappaleita.
– Vuosien varrella pulloteokseni vain kasvoivat, kunnes ne olivat 3,5 metrisiä. Nyt en tee niitä enää.
– Minua on aina kiinnostanut epätäydellisyys, se, että esineet voivat mennä rikki. Särkyneen voi kasata uudelleen. Olen aina yrittänyt rikkoa keramiikan rajoituksia.
– Tila – sekin on aina kiinnostanut. Olen käyttänyt materiaaleja, joita olen löytänyt ympäristöstä.
Pekka Paikkari näytti kuvan itselleen tärkeästä työstä Jäät lähtevät. Siinä teos jakautuu neliöihin.
Nikkilässä ja New Yorkissa
Kuvia nähtiin myös muun muassa Kalmarin kaupungin 650-vuotisjuhliin tehdystä taideteoksesta, jonka tekemiseen tarvittiin 6×3-metrinen uuni. Nikkilän mielisairaalan tiloihin syntyi vettä ja keramiikkaa yhdistävä teos: pesualtaaseen laitettiin keramiikkaruukkuja ja allas täytettiin vedellä.
– Ruukut ovat aina olleet työssäni mukana. Ruukku on ikiaikainen, kartiomainen muoto, josta voi rakentaa kaikenlaista. Minulla on dreijarin taidot.
Paikkari on työskennellyt muun muassa Beninissä Länsi-Afrikassa, Japanissa vuorenhuipulla ja Stoke-on-Trentissä Englannissa.
– Stoke-on-Trent on maailmanlaajuisesti tärkeimpiä savenottoalueita. Maailma ja alue muuttuu, ja se synnyttää yleistä huolta.
Stoke-on-Trentissä Pekka Paikkari sai käyttöönsä kaivinkoneen, jolla saattoi tasata savilietettä jättimäiseksi, tasaiseksi kentäksi. Kenttä täytettiin kirjaimilla.
– Otimme vaimoni Sirkan kanssa 300–400 keramiikkataiteen tärkeintä englanninkielistä sanaa ja sekoitimme niiden kirjaimet. Sitten kirjoitimme kirjaimet yksitellen savikentälle. Työn tekemiseen meni noin viikko. Teos valmistui perjantai-iltapäivänä noin kello 15. Kello 16 puhkesi kaatosade, joka pyyhki kaikki kirjaimet mukaansa, mitään ei jäänyt jäljelle.
Taiteilijat ehtivät sentään ottaa teoksesta kuvia, joita yleisökin sai esityksen aikana nähdä.
Pekka Paikkarin vaimo Sirkka Paikkari on taidekutoja, ja pariskunnalla on ollut yhteisiä töitä näytillä muun muassa New Yorkissa HostlerBurrows´issa vuonna 2019.
Kansallisteatterin seinäprojekti
Pekka Paikkari on tehnyt useita julkisia teoksia. Helsingissä nähtävillä on esimerkiksi Sotalasten muistomerkki sekä Kansallisteatterin takaseinä. Kati Tuominen-Niittylän kanssa toteutettu Kansallisteatterin projekti oli pitkä ja monivaiheinen. Taiteilijat joutuivat kehittämään koko tekniikan itse. Koepaloja laatoista tehtiin yli puoli vuotta, ja Museoviraston piti hyväksyä tulokset.
– Ensin tehtiin pieniä koepaloja, sitten lattiakaupalla.
– Laattoja on 70 000 ja laskimme suunnitteluvaiheessa, että meillä on seitsemän sekuntia aikaa pinnoittaa yksittäinen laatta.
Termi on todella pinnoittaa, ei lasittaa.
– Lasitteita ei saanut käyttää. Laattojen piti läpäistä pakkasenkestävyyskokeet.
Lopputulos on 20 värisävyä käsittävä, metallimainen seinäpinta. Yleisö innostui kommentoimaan Kansallisteatterin vaiheista näkemiään kuvia:
– Kaikki eivät tee nyrkinkokoista keramiikkaa!
– Tässä on hyvä syy mennä Helsinkiin.
Esityksen loppua kohden yleisö heittäytyi keskustelemaan vilkkaasti. Pekka Paikkarilta kysyttiin muun muassa, miten hän pitää yllä kuntoaan.
– Se tulee tässä työssä, vastasi taiteilija naurahtaen.
Yleisö tiedusteli myös, mitä savea Paikkari käyttää työssään.
– Kerasilin RK01 on tarpeeksi jäykkää ja halkeilee kauniisti. Teen työt betonilattialle. 3–4 millimetrin paksuinen laatta kuivuu parissa vuorokaudessa. Kävelen laattojen päällä, jotta ne halkeavat lisää, Paikkari kuvaili.
Keskustelua käytiin työn kaupallisesta puolesta, taideteosten myymisestä.
– Työt pitää tehdä ensin, ei voi alkaa suunnitella siinä vaiheessa, kun tulee ostaja!
Jo tehdyille teoksille on siis monia varastoja, yleisö päätteli.
– Minulla on monta varastoa, teoksia on siellä ja täällä. Painajainen! taiteilija hymähti.
Keskusteluja jatkettiin vielä taidenäyttelyn puolella, jonne yleisö ja taiteilija siirtyivät Kivimeijerin isännän, taiteilija Antero Kareen kutsumana esitelmän jälkeen.
Tuusulassa asuva ammattivalokuvaaja, keramiikan harrastaja Soile Kallio oli illan aikana yleisössä.
– Olen ensimmäistä kertaa täällä Kivimeijerillä. Tulin varta vasten kuuntelemaan Pekka Paikkaria. Hän on yksi suosikeistani, kertoi Kallio ja selasi pöydällä ollutta Paikkarin teoksista kertovaa kirjaa.
– Mistähän tällaisen kirjan saisi omaksi?
Isän ja tyttären yhteisteos näyttelyssä
Someron Kivimeijerin taidenäyttelyssä on esillä Pekka Paikkarin ja muiden taiteilijoiden teoksia vielä 20. elokuuta saakka.
– Tyttäreni Mari Paikkari on ympäristöteknologian insinööri ja keramiikkataiteilija. Olemme tehneet varta vasten tätä näyttelyä varten teoksen Alkupiste, jonka palat on poltettu täällä Kivimeijerillä, esitteli Paikkari tänä kesänä valmistunutta teosta.
Paikkari kertoi, että Alkupisteen kasaamiseen meni pari päivää. Kaiken kaikkiaan kyseessä oli viikon työ.
– Olemme Marin kanssa tasavertaisia kollegoja. Tämä on yhteisteos, johon me molemmat olemme tehneet kappaleita.
Mari Paikkari toimii kuvanveistäjänä ja keraamikkona Keravalla Savion taiteilijajäsenenä.
Somerolaisuus on kulkenut Pekka Paikkarin mukana: elämän varrelta tulee vastaan ihmisiä, joilla on yhteys Someroon.
– Somerolaiset maisemat tuntuvat kotoisilta. Vietin lapsuuden kesät Härkälässä mammani Tyyne Paikkarin luona. Hän oli minulle erittäin tärkeä ihminen.
Pekka Paikkarin taiteella voi olla alkupiste, mutta loppupistettä ei ole näkyvillä.
– Työskentelen jatkuvasti edelleen.
