Somero-lehti 16.7.2013
Teksti Mikko Paakkonen
Kesäkuun alusta pihlaja ja sireeni puhkesivat kukkaan, ja Kustaanpäivästä aina Somero-Somerniemi maatalousnäyttelypäiviin 27.–28.6. 1953 oli tavattoman lämmintä. Ja kun luonto sai toistuvista ukkoskuuroista tarvitsemansa kosteuden, oli kasvu rehevää kaikkialla, ja satotoiveet korkealla.
Heinäaika oli jo painamassa päälle, kun Somero-Somerniemi ponnistautui alueensa suurkatselmukseen, maatalousnäyttelyyn.
Näyttelyn käväisi avaamassa maaherra S. Mattsson. Kävijämäärä kohosi ensimmäisenä näyttelypäivänä neljään tuhanteen.
Toinen näyttelypäivä, sunnuntai, alkoi jumalanpalveluksella juhlakansan täyttäessä Someron kirkon. Monille toispaikkakuntalaisille kirkossakäynti Somerolla oli ensimmäinen laatuaan. Juhlasaarnan piti teollisuuden lisensiaatti Aaro Siljamäki Helsingistä, alttaripalveluksen suorittivat rovasti Sulo Tasanko ja pastori Martti Litovaara.
Kirkosta siirryttiin kunniakäynnille sankarihaudalle.
Näyttelykentällä alkaneen päiväjuhlan kuuluttajana toimi Matti Soini varmoin ottein. Äänen kuuluvuuden laajalle alueelle takasi Leo Suvenmaan maan mahtavat kovaäänislaitteet. Juhlan laulu- ja musiikkiesitysten lomaan sijoittuneen juhlapuheen piti maisteri Lauri Murtomaa.
Ohjelmassa oli myös Someron kansallispuvun ensiesittely. Päiväjuhlan suurta yleisöä kiinnosti kuitenkin erityisesti lehtori Tapio Horilan suunnittelema kansantieteellinen kulkue: ”Kylvö, heinän- ja viljankorjuu kautta aikojen.” Kulkueen heinänkorjuuosan esitti ryhmä koisthuhtalaisia. Toivo Hippa tahditti kulkuetta edellä viulunsoitollaan.
Päivän yleisömäärän arvioin ylittäneen kymmenentuhatta.
Esillä messuilla oli myös näyttävät kotieläinosastot. Ja osa hevosista ohjastajineen mitteli paremmuudestaan ”Saarentaan suoralla”.
Suurimman huomion vei kuitenkin juuri siihen aikaan voimakkaasti kehittynyt maatalouden koneellistuminen. Monet somerolaisistakin olivat nähneet jo edellisenä kesänä Jokioisissa Työtehoseuran maa-, metsä- ja kotitalousnäyttelyissä ensimmäisen diesel-traktorin, mutta nyt niitä oli jo useita merkkejä ja malleja, joilla esiteltiin työnäytöksiä. Oli esimerkiksi niin sanottuja itsekulkevia, edestä leikkaavia Massey-Harris-puimureita, oli salaojakoneita ja ojaputkia, kuten Someron Tiili Oy:n kuuluisasta Kultelan keramiikkasavesta valmistamia putkia, joita mainoksissa kerrottiin käytettävän myös lentokenttien ojituksissa.
Metsäpuolen koneet olivat vielä lapsenkengissä. Kun metsissä talvikautena 1952 kerrottiin olleen jo 1 000 moottorisahaa (joista noin puolet Hankkijan maahantuomia norjalaisia Jo Bu-sahoja), oli niiden määrä nyt vuodessa tuplaantunut. Näyttelyssä niitä sai nähdä, ja niillä sai jopa koesahata. Esittelijä kertoili sahasta seuraavaa:
– Sahan paino täydessä työkunnossa on noin 18 kiloa, mikä takaa muun muassa lujan rakenteen ja käyttövarmuuden. On nimittäin huomattava, että kevyempi saha pyrkii sahatessa tärisemään, mikä vaikeuttaa sahaamista. Toiseksi moottorin teho pienenee painon vähetessä.
Metsästys ja kalastus sekä kotiteollisuus ja kotitalous esittäytyivät omina osastoinaan. Niin naisten kuin miestenkin käsityöt esittäytyivät kylittäin yhteiskoululla. Niin myös kotitalous kilpailevin tuottein, kuten talkkunat, maltaat, ruoka- ja kahvileivät, piirakat ynnä muut. Näistä oli myös työnäytöksiä ja kilpailuja. Naisten käsityöt arvosteltiin erittäin korkeatasoisiksi.
Ja kun isosta näyttelystä oli kyse, niin tietysti paikalla oli myös sirkus. Eikä se tyytynyt yksin päivänäytöksiin, vaan antoi myös yönäytöksen: humalainen ja kortiton kuljettaja ajoi sirkusseurueen auton Lammin sillanpielestä jokeen, jonne sen etuosa 4–5 metrin pudotuksen jälkeen vajosi. Yksi sirkusmies kuoli heti, toinen loukkaantui vakavasti.
Sirkuksessa esiintynyt afrikkalainen prinssi Angrah antoi puolestaan somerolaisille aihetta ihmettelyyn pidemmäksikin aikaa, sillä hän vei mukanaan Sinikka-nimisen neitosen prinsessaksi valtakuntaansa.
Näyttelyn yhteyteen yhteiskoululle oli pantu esille myös urjalalaisen museomiehen Arvo Kytölän avustamana pitäjän eri kulmilta kerättyjä museoesineitä.
Somero-Somerniemi -maatalousnäyttely oli sitten ikään kuin äitinä kotiseutuyhdistys Somero-Seuralle, jonka perustamiskokous pidettiin elokuun 23. päivänä 1953.
Ihanan kaunis kesä näytti myös nurjan puolensa. Jos heinään päästiinkin vielä hyvällä poudalla, niin työn loppuunsaattamisessa tarvittiin koko kuukausi. Elo–syyskuulla saatiin korjata viljasatoa viikosta toiseen upottavilta mailta muistellen kaunista alkukesää ja toivoen ilmojen parantumista.
Mikko Paakkonen