
Teksti Lilli-Irmeli Hintsa, kuvat Heidi Sjöman
Somerniemen Martoilla on pitkä perinne kokoontua saunailtaan heinäkuun 26. päivä, Martan nimipäivänä. Tänä vuonna saunailtaa vietettiin poikkeuksellisen suurella joukolla Siikjärven leirikeskuksessa. Yhdessä ja isosti juhlistettiin sitä, että 70 vuotta sitten joukko tomeria naisia perusti järjestön: Somerniemen Martat.
Mistä lie Aino Hyvärinen, Jenny Levonmäki, Salli Tamminen, Anneli Levonmäki, Hilkka Honkakoski ja Terttu Kunnas saaneet idean ja innostuksen oman järjestön perustamiseen. On mukava todeta, että marttojen toiminta kiinnostaa yhä edelleen. Tällä hetkellä Somerniemen Marttoja on 36, kun perustamisvuonna 1953 jäseniä oli 27.
Martat ovat hyvin haluttu yhteistyökumppani monenlaisiin tilaisuuksiin, etenkin jos tarvitaan kahvitusta tai muita keittiöapuja.
Martat keräsivät saunaillassa listan niistä tapahtumista joita vuosien saatossa on järjestetty. Tällainen siitä tuli:
– Olin mukana kun Somerniemen Martat järjestivät saunaillan.
– Kävivät teatterissa.
– Opettelivat hapanjuurileivontaa.
– Tekivät makkaraa.
– Pitivät äitienpäivän ja isänpäivän alla kakkukurssin lapsille.
– Kävivät kuntosalilla.
– Järjestivät pikkujoulut.
– Tarjosivat kirkkokahvit.
– Järjestivät brunssin.
– Toteuttivat suuren sienipäivän.
– Kokoontuivat käsityöiltaan.
– Osallistuivat keramiikkakurssille.
– Leipoivat karjalanpiirakoita.
– Opettelivat omenapuiden leikkaamista.
– Perehtyivät lakipykäliin ja perintöasioihin.
– Tekivät sieniretken.
– Järjestivät ruuanlaittokurssin.
– Opettelivat sitomaan kimppuja luonnonkukista.
– Järjestivät perennojen vaihtotapahtuman.
– Somerniemen Marttojen ajatus on tehdä ja opetella yhdessä sellaisia asioita, jotka meitä kiinnostaa. Tällä periaatteella on vuosikymmenten aikana tehty ja opittu paljon, toteaa marttajoukko.

Somerniemen Marttojen puheenjohtaja Sirpa Kilpinen-Pusa havahtui hyvissä ajoin siihen, että järjestön juhlavuosi on tulossa.
– Päätimme järjestää äitienpäivänä ja isänpäivänä brunssit ja kerätä sillä tavalla rahat 70-vuotisjuhlien järjestämiseen. Brunssit olivat valtavan suosittuja, ja lippuja olisi mennyt enemmän kuin pystyimme myymään. Toteuttajille brunssit olivat melkoinen talkooponnistus, mutta niillä saimme juhlabudjetin kasaan, ja paljon tyytyväisyyttä hyrisevää palautetta.
– Päätimme järjestää juhlat, joihin kuka tahansa voisi tulla, jossa olisi rento ilmapiiri ja hyvät tarjoilut. Niinpä yhteistyössä Someron seurakunnan kanssa toteutimme 70-vuotisjuhlat kaikille avoimena saunailtana Siikjärven leirikeskuksessa.
Saunoissa oli löylyä ja uimavesi riittävän lämmintä. Pihapelejä oli tarjolla. Rannassa sai paistaa nuotiolättyjä. Sisällä oli tarjolla kesäruokaa ja juhlakahvit, joissa Marttojen tyyliin kastettavaa riitti.

Rennon illanvieton helmi oli Siikjärven salissa kuultu konsertti. Intensiivinen yleisö sai nauttia, kun Kari Luoto esitti omia laulujaan kitarataituri Vesa Toukkarin kanssa.
Tavallinen arki on yleensä sitä parasta, mutta ihanat juhlat painuu muistoina sydämeen.