Teksti Aulis Tiensuu
Viisinkertainen Kalevan kisojen voittaja Eemeli Salomäki oli seitsemäntenä entisenä Someron Esan urheilijana mukana kotikaupunkinsa Lahden Kalevan kisoissa. Salomäki selvitti karsinnan ylittämällä reilulla 20 sentin raolla kauden parhaansa 482. Seiväskarnevaalivoittoon ja sen jälkeen nuorten Euroopan mestaruuteen hypänneen Juho Alasaaren voittamassa finaalissa Salomäki ylitti 470, jolla oli kahdeksas.
Eemeli Salomäki kisasi viimeksi tätä ennen Kalevan kisoissa kuusi vuotta sitten, jolloin hän päätti ensimmäisen uransa. Lahden Kalevan kisat saivat vanhan mestarin palaamaan hyppypaikalle vielä ainakin tämän kerran. Viimeksi Salomäki ylitti viisi metriä viime vuonna hallissa.
Salomäen valmentajana uuden uran aikana on toiminut vaimo Veera Salomäki ja katsomossa oli myös perheen puolivuotias poika.