Karjalaisen legendan aineksia ovat luonto, ihmissuhteet ja musiikki
Runokirjan synty ei sijaitse millään paikalla eikä yhdessä hetkessä. Aina julkaisu liittyy kirjoittajan perimään, sen jälkeen lapsuuteen ja vielä nuoruutta seuraavaan aikuisuuteen asti. Eli kaikkeen kirjoittajassa.
Esikoisteoksensa Karjalaisen legendan kirjoittaja, filosofian tohtori Eija Komu on kirjallisuuden kriitikko ja -tutkija. Se ei helpota omasta itsestä juontavaa julkaisukynnystä, mikä lopputuloksen kannalta se on hyvä. Teksti on punnittua, johon myös helsinkiläinen kustantaja Ntamo osaltaan vaikutti. Kirjoittaja itsekin on siitä iloinen ja tyytyväinen.
Eija Komu aloitti aktiivisen runojen kirjoittamisen 16-vuotiaana. Esikoiskirja sisältää joitain runoja siltäkin ajalta. Niitä on kirjoittamisen jälkeen työstetty ja muunneltu, mutta peruslähtökohta runojen kirjoittamisessa on Komun mukaan aina sama, kolmijakoinen.
– Runojeni aihepiirejä ovat luonto, ihmissuhteet ja musiikki. Kirjassa on viitteitä Bob Dylaniin, Leonard Coheniin ja Neil Youngiin. Ja tietysti Baddingille on yksi runo.
He ovat tulleet Komun elämään aikajärjestyksessä, mutta Rauli Badding Somerjoki on tullut kahteen otteeseen. Ensimmäisen kerran murrosiässä, jolloin hän kuunteli Synnyin rokkaamaan -levyä.
– Varsinainen nuijalla päähänlyönti tapahtui, kun luin Heikki Metsämäen ja Juha Miettisen kirjoittaman Badding-elämäkerran 1996. Siitä pitäen lähdin jäljittämään Raulin elämää, tulin ekaa kertaa Somerolle. Ja kun tähän paikkakuntaan olin ihastunut, päätin että vielä joskus tänne muutan. Kaksi vuotta sitä harkitsin, enkä enää lähtisi pois.
Jos saisi valita, kumpi hänelle on tärkeämpää, kirjallisuus tai musiikki, niin vaikeaa olisi valinta. Hän on soittanut kitaraa ja laulaa. Viimeksi hän on harjoitellut ohjelmiston, jonka voi laulaa ilman säestystä. Musiikinlajeina ovat kansanballadi sekä folk, jossa on hänen juurensa.
Kerronnallisuudesta yleispätevään
Luonto on Komulle hyvin tärkeä. Metsä ja suomaisema, esimerkkinä kodin keittiön seinälle ripustettu valokuva erämaisemasta. Se voisi olla osa hänen sielunmaisemaansa. Kuva on Pankakoskelta, jonka tehdasyhdyskunnasta hän on kotoisin.
– Lapsuuden takametsä oli minulle erittäin rakas paikka. Siellä oli soitten ympäröimä joki, kuten myös toinen sielunmaisema, kirkkaat vedet, joita ei täällä ihan läheltä löydä.
kierrän rannat sitten vastarannat heitän kivet kirkkaaseen veteen
Musiikista, luonnosta ja ihmisen mielenmaisemista juontavan kirjan tekoprosessi, kesti kustantajalle lähettämisestä pari–kolme vuotta. Väliin tuli korona, jolloin koko kulttuuri-Suomi oli pysähdyksissä.
– Kustantaja näytti mulle vihreää valoa ja pyysi saada lisää runoja. He olivat halukkaita yhteistyöhön. Mutta runoissa oli vielä työstämistä. Minulle sanottiin, ihan niin kuin asia onkin, että ne tavallaan olivat liian kerronnallisia. Työstämisvaiheessa haettiin eräänlaista etäännyttämistä, että kokonaisuus tulisi yleispätevämmäksi. Haettiin runon ydintä. Että niissä päästiin lyyris-aforistiseen ilmaisuun, johon olin pyrkinyt. Se oli minun tyyli-ihanteeni, hän ruotii teostaan kriitikon lailla.
Runoja käytiin läpi huolella, rivi riviltä ja kirjain kirjaimelta.
– Äitini Salme Ehrukainen oli kansanrunoilija, joka kirjoitti virheetöntä kalevalamittaa. Hän vielä testasi säkeitten toimivuuden laulamalla.
– Mulla verenperintöä oli alkusoinnun käyttö, ei ihan kalevalaisessa muodossa, mutta runoissa saattoi olla sama tavu peräkkäisissä sanoissa tai sama kirjain kolmessa perättäisessä sanassa. Kustantaja katsoi, että se on raikas tyylikeino, mutta se menee kirjassa maneerimaiseksi, joten sitä karsittiin, 41 vuotta kriitikkona toiminut Komu jatkaa.
Runojen ydin säilyi
Kaikki kulki järjestyksessä ja hyvässä yhteisymmärryksessä. Kirjailija oli valmistautunut vastaanottamaan.
– Halusin kovaa kritiikkiä, en mitään hymistelyä. En ollut herkkähipiäinen tekstini suhteen. Siihen sai, ja ihan toivoin, että kustantaja siihen puuttuisi. Että tulisi mahdollisimman hyvää jälkeä työstämisen jälkeen.
Kirjan vastaanoton näkee myöhemmin.
– Olen jäävi sitä arvioimaan. Mutta hirveän helpottunut olen siitä, että tämä on nyt kirjoissa ja kansissa. Se oli pitkällinen prosessi, ja olen todella tyytyväinen kustantajan työskentelyyn.
Kustantaja Ntamon omistaja ja kirjan kustannustoimittaja Jarkko S. Tuusvuori teki joitakin ehdotuksiaan ja yhdessä Eija Komun kanssa he miettivät puhelimitse ratkaisuja parin tunnin sessioissa. Keskustelujen myötä Komulta tuli omia ehdotuksia, nähtyään mitä linjaa kustantaja oli ajatellut. Hän pystyi seuraamaan ohjattua linjaa. Kirjailijasta itsestään se ei millään tavalla tuntunut väkivaltaiselta tekstiin puuttumiselta. Se oli ”hienovaraista katsomista johonkin suuntaan”.
– Runon ytimelle ei tehty väkivaltaa, se sai säilyä. Sanotaan, että otettiin pois ”kuorrutusta”. Niissä oli turhaa, oli ehkä jonkun verran selitystä, jota poistettiin. Tarpeetonta liikasanaisuutta. Ehkä myös liika-tunteellisuutta miesnäkökulmasta, olihan kustannustoimittajana mies. Pyrittiin mahdollisimman kirkkaaseen ilmaisuun. Sellaiseen, jossa aforistisuudessa ei ole ”tunnehöttöä”, Komu luonnehtii.
Kirja on silta toiseen ihmiseen. Siinä mielessä kustantaja toimi juuri oikein. Mukaan tuli yleispätevyyttä.
– Olen voimakkaasti tunneihminen. Silloin ei välttämättä tule ajatelleeksi, että oma tunneilmasto ei ole sen toisen ihmisen tunneilmastoa. Pitää löytää ydin, joka löytää toiseen ihmiseen, avautuu toiselle.
Rytmi soi sisässä
Lopputulos on pohdintojen summa, halutunlainen – sujuva ja sisällyksekäs. Tunteet ovat läsnä mutteivät liiaksi. Ydin tulee kirkkaana esille.
kivi on pienempi kuin se kivi silloin vaikka se on sama metsä ei ole sama emmekä minä ja kivi
Kirjan lopullisen valmistumisen jälkeen Komu on tuntenut syvää kiitollisuutta. Siitä, että oli saanut hyvän mentorin.
– Kamalinta mitä tiedän, olisi liika tyytyväisyys itseensä. Että minä olen tehnyt jonkun suuren jutun ja että tähän tekstiin ei kajota. Kriitikolle se olisi melkein kuolema. Mitä vikoja minussa onkin, niin ainakaan en ole mielestäni itsetyytyväinen tai omahyväinen.
Eli siis valmis uudistumaan ja kehittymään ja oppimaan. Komu myöntää asian itsekin. Koko ajan pitää olla valmis, se on ihmisen eteenpäin menon edellytys.
– En ole hetkeäkään ajatellut kirjoittaessa melodioiden etsimistä runoihin. Kun kirjoitan, rytmi soi sisässäni. Se on ikään kuin sisäinen pulssi. Ja se tulee musiikista.
Kirjoitustyön aloittaminen sisältää joitakin säännönmukaisuuksia.
– Se lähtee yleensä parista, kolmesta sanasta. Ja kyllä minä sen jälkeen ryhdyn. Alan hautoa niitä muutamaa sanaa, jos niihin löytyy joku hyvältä tuntuva säe. Sanat vievät eteenpäin ja ne synnyttävät toisensa. Pelkkään inspiraatioon en omalta kohdalta usko, että se tekisi kerralla valmista. Minun pitää työstää ja hinkata.
Karjalainen legenda
Kirjan kiinnostava nimi tulee karjalaisesta uskomuksesta, jonka mukaan lapsi on synnitön seitsemänvuotiaaksi saakka, eikä häntä saa nuhdella. Sen runon nimi on karjalainen legenda.
Toinenkin, suomalainen uskomus kirjassa on, että käki muuttuu haukaksi Marjatan yönä. Sen runon nimi on Marjatan yö. Komu kertoo runotekstin viittaavan myös hienoon Lauri Pohjanpään runoon Marjatan käki. Toistuvana säkeenä loppusoinnullisessa runossa on, kuinka käki muuttuu haukaksi Marjatan yönä. Runo on ollut Komulle lapsuudesta asti hyvin tärkeä.
– Marjatan päivä on 15.8. ja lapsuudessani peruskoulut alkoivat niillä main. Silloin minulla oli tapana mennä yöllä rakkaaseen lähimetsään ja kuulostella, miten se käki muuttuu haukaksi, Komu nauraa.
Se oli lapsuuden mielikuvitusta.
– Kansanuskomuksissa on hirveän kiehtovaa, kun niissä on niin lyyrisiä komponentteja, jotka järjellä ajatellen ovat mahdottomia. Mutta ne ovat hienoja kielikuvia.
Nyt hän seuraa, millainen on kirjan vastaanotto. Vielä hän ei ajattele toista kirjaa.
– Olen jäävi sanomaan mitään lopputuloksesta, mutta ainakin olen yrittänyt.
Arvostan
Rakkaus Someroon on perua hänen ensimmäisestä vierailustaan tänne. Sen jälkeen rakkaus on vain vahvistunut.
– Tämä on ehdottomasti minun paikkani. Minä en täältä lähde kuin kilon kappaleina. En ole kaivannut Pohjois-Karjalaan takaisin. Arvostan somerolaista suoruutta, että ei tarvitse arpoa millaisia ihmiset on. Aluksi suoraan sanominen hätkäytti, ja se tuntui töksähtelyltä, mutta ei siinä tarvitse miettiä, mitä toinen sanomallaan oikeasti tarkoitti.
– Toinen mitä arvostan täällä, on toiminnallisuus. Täällä ei jahkata: ”kun pitäis tehdä sitä ja kun pitäis tehdä tätä”. Täällä ryhdytään toimeen. Se on ollut minulle tärkeää. Sen allekirjoitan, että ei täällä ollut ihan helppoa tutustua ihmisiin. Mutta vähitellen kun yhteistyötahoja on tullut, on löytänyt oman paikkansa.
Eija Komu kertoo tunteneensa valtavan lämmöntulvahduksen, saavuttuaan jokin aika sitten kotiin kolmen päivän vierailulta Itä-Suomesta.
– On hyvä olla täällä. Ja on huojentunut olo kirjan julkaisun jälkeen.
Kirja on jo lähtenyt verkkokaupassa hyvin liikkeelle. Varsinaista julkistusta sille ei ole, mutta syyskuussa tulossa on Someron seurakuntakeskuksessa pidettävä ”Karjalainen legenda”, jossa Eija Komu lukee runojaan, kertoo niiden taustoista sekä laulaa joitakin lauluja.
