Teksti ja kuvat Olivia Luhtala
Hippo-kisat keräsivät vastavalmistuneelle urheilukentälle kilpailemaan 158 alle 11-vuotiasta lasta. Nuorimmat kilpailijoista olivat vasta yksivuotiaita.
Jokaisen ikäsarjan kilpailuohjelmassa oli 40 tai 60 metrin juoksu, ja yli 5-vuotiaat kisasivat sen lisäksi myös kenttälajeissa, kuten pituushypyssä ja kuulantyönnössä.

Sarjassa P6 kilpaillut Aatos Härme oli mukana pallonheitossa ja 40 metrin juoksussa. Hän voitti pallonheiton kultaa tuloksella 14,87 metriä. Isoveli Toivo Härme taas kilpaili P9-sarjan kuulantyönnössä sekä juoksussa, ja voitti molemmista lajeista mitalin, kuulasta jaetun kullan Roope Kekin kanssa ja 40 metriltä pronssia.
– Hyvin meni, pojat kommentoivat onnistumisiaan kisassa.
– En ollut ainakaan tommoisella oikealla kuulalla kertaakaan harjoitellut, totesi Toivo Härme.

Siskokset Amanda ja Elisa Aaltonen osallistuivat myös omiin kilpalajeihinsa. Amandan kaulaan ripustettiin kultamitali T8-sarjan pituushypystä ja pronssinen mitali juoksusta. Isosisko Elisa voitti T10-sarjassa kultaa korkeushypystä. Hänen voittotuloksensa oli 105 senttiä. Tytöt olivat tyytyväisiä päivän suorituksiinsa.
– Ihan lempilajit, he sanoivat yhteen ääneen.
– Vaikka kyllä mä juoksen ihan mitä vaan matkaa, lisäsi Amanda Aaltonen.
Lopuksi tärkein kysymys: onko osallistujilla ollut hauskaa?
– Joo!
Hippo-kisat järjestivät Someron Esa, Someron Voima ja OP Lounaismaa.
Tulokset:
T0–4, 40 m: 1) Laukkanen Elma 9,9 2) Haapasaari Iisa 10,3 3) Merivirta Aada 10,9 4) Taimela Enni 11,1 5) Haapanen Ava 11,8 6) Virkki Viola 12,5 7) Heikkilä Eden 12,6 8) Murto Amelia 12,8 9) Hietarinta Lotta 13,1 10) Markova Yeva 13,2 10) Toikka Eevi 13,2 12) Leino Demelza 13,9 13) Valtonen Lovisa 14,0 13) Kekki Minttu 14,0 15) Sinelampi Emilia 14,3 16) Varjo Viivi 14,9 16) Pettersson Kerttu 14,9 18) Määttänen Meea 15,3 19) Sjöberg Sofia 15,4 20) Koski Aini 15,8 21) Hytti Viivi 16,0 22) Juote Serafiina 16,3 22) Heikkilä Jenna 16,3 22) Ahlbom Lotta 16,3 25) Uutela Aada 17,0 26) Pennanen Iisa 18,0 26) Suutela Säde 18,0 28) Sankari Elsa 18,8 29) Lehtimäki Seela 19,9 30) Korpi-Seppälä Toivo 20,4 31) Koskela Anni 21,0 32) Uutela Amalia 33,8 33) Varjo Leeni 39,5 34) Alitalo Aada 40,0.
P0–4, 40 m: 1) Murtolahti Simeon 9,4 2) Hakola Väinö 10,8 3) Väre Olli 11,8 4) Ahonen Milo 13,5 5) Grönroos Evert 13,6 6) Nuutinen Aarne 13,7 7) Hämäläinen Frans 14,3 8) Virkola Hugo 14,6 9) Sundberg Lucas 15,0 10) Määttänen Jare 15,3 11) Honkonen Luka 19,3 12) Rauhansalo Peetu 20,9 13) Välttilä Oskari 21,2 14) Mikkola Kaapo 21,5 15) Honkanen Lauri 24,0 16) Hietarinta Toivo 24,2 17) Määttänen Miko 30,3 18) Alitalo Paavo 49,9 19) Teräväinen Voitto 52,7 20) Kankare Leo 54,3.
T5, 40 m: 1) Vuola Veda 9,3 2) Hyvämäki Anni 9,4 3) Vikstedt Linnea 9,6 3) Pura Aino 9,6 5) Kuru Enni 9,7 6) Helenius Jeena 9,9 7) Tanner Inka 10,5 8) Sankari Vilma 10,8 9) Korpi-Seppälä Tilda 10,9 10) Hietarinta Pihla 11,1 11) Vähämäki Vilma 11,3.
P5, 40 m: 1) Murtolahti Juska 8,9 2) Kauppi Joose 9,0 2) Montti Elias 9,0 3) Sohkanen Justus 9,7 3) Jalava Ilmari 9,7 3) Juote Oiva 9,7 7) Sinelampi Elias 9,8 8) Väre Altti 10,0 8) Uutela Joakim 10,0 10) Luojukoski Aleksander 10,3 11) Mikkola Peetu 10,9 11) Paasu Mikael 10,9.
T6, 40 m: 1) Ruotsalo Ella 8,6 2) Haapsaari Saimi 8,7 3) Nuutinen Aina 8,8 4) Murtolahti Joanna 8,9 5) Salminen Taimi 9,0 6) Anttila Hilda 9,1 7) Korvenpää Saara 9,2 8) Heinäsmäki Tytti 9,4 9) Sillanpää Milja 9,5 10) Velychko Anastasiia 9,6 10) Mamer Mayimona 9,6 10) Nuutinen Eeva 9,6 13) Toikka Enni 10,0 14) Vainio Eevi 10,8 15) Karjalainen Aada 10,9 16) Avdielenko Katerina 11,7 17) Halla-aho Iida 12,9. Pallo: 1) Nuutinen Eeva 10,15 2) Haapsaari saimi 8,52 3) Korvenpää Saara 7,48 4) Velychko Anastasiia 7,45 5) Ruotsalo Ella 7,29 6) Nuutinen Aina 7,17 7) Mamer Mayimona 7,06 8) Heinäsmäki Tytti 6,81 9) Halla-aho Iida 6,78 10) Murtolahti Joanna 6,19 11) Sillanpää Milja 5,26 12) Salminen Taimi 5,21 13) Anttila Hilda 5,20 14) Toikka Enni 4,62 15) Avdielenko Katerina 4,31 16) Vainio Eevi 4,17.
P6, 40 m: 1) Valtonen Vincent 8,4 2) Lehtimäki Jimi 9,0 3) Honkanen Paavo 9,2 4) Teräväinen Verneri 9,3 5) Tunnela Valtteri 9,4 6) Härme Aatos 9,5 6) Lyly Olavi 9,5 8) Kanerva Eetu 9,6 9) Chabanenko Nikita 9,9 10) Heikkilä Juha 10,1. Pallo: 1) Härme Aatos 14,87 2) Tunnela Valtteri 14,33 3) Kanerva Eetu 10,53 4) Lyly Olavi 9,79 5) Valtonen Vincent 8,72 6) Teräväinen Verneri 8,57 7) Honkanen Paavo 8,43 8) Lehtimäki Jimi 7,89 9) Chabanenko Nikita 6,39 10) Heikkilä Juha 4,45.
T7, 40 m: 1) Murtolahti Saara 8,2 2) Torkkola Elvi 8,5 2) Timonen Sade 8,5 3) Juote Anneli 8,6 5) Rämö Minttu 9,1. Junnukeihäs: 1) Torkkola Elvi 6,89 2) Rämö Minttu 6,44 3) Juote Anneli 4,81 4) Murtolahti Saara 4,76 5) Timonen sade 3,66.
P7, 40 m: 1) Torkkola Osmo 7,4 1) Vikstedt Akseli 7,4 2) Rahkala Venjamin 7,6 3) Talonen Toivo 7,8 5) Lehtimäki Eeli 7,9 6) Rauhansalo Olavi 8,4 7) Hakala Aleksi 9,3 8) Okker Topias 9,6. Junnukeihäs: 1) Rahkala Venjamin 9,46 2) Vikstedt Akseli 9,10 3) Lehtimäki Eeli 8,00 4) Talonen Toivo 7,18 5) Torkkola Osmo 6,78 6) Rauhansalo Olavi 6,61 7) Hakala Akseli 6,19 8) Okker Topias 3,72.
T8, 40 m: 1) Haapsaari Aino 7,4 2) Jalava Iisa 7,8 2) Knuutinen Roosa 7,8 3) Aaltonen Amanda 7,9 3) Toivonen Minttu 7,9 6) Korvenpää Kerttu 8,0 6) Kilina Julia 8,0 8) Laiho Ilona 8,1 8) Tähtinen Melissa 8,1 10) Taimela Eevi 8,2 11) Vainio Riina 8,4. Pituus: 1) Aaltonen Amanda 2,74 2) Taimela Eevi 2,54 3) Korvenpää Kerttu 2,48 4) Haapsaari Aino 2,41 5) Jalava Iisa 2,39 6) Knuutinen Roosa 2,36 7) Tähtinen Melissa 2,32 8) Vainio Riina 2,21 9) Laiho Ilona 2,14 10) Toivonen Minttu 2,09 11) Tacishina Alyona 2,00 12) Kilina Julia 1,94.
P8, 40 m: 1) Valtonen Volter 7,0 2) Hyvämäki Onni 7,4 3) Ryhtä Arttu 7,6 4) Välttilä Urho 7,8 4) Suutela Milo 7,8 6) Teräväinen Väinö 8,1. Pituus: 1) Valtonen Volter 3,26 2) Ryhtä Arttu 2,86 3) Hyvämäki Onni 2,84 4) Suutela Milo 2,82 5) Välttilä Urho 2,43 6) Teräväinen Väinö 2,15.
T9, 40 m: 1) Anttila Iida 7,2 2) Koskela Ninni 7,7 3) Jussila Julia 7,9 3) Rissanen Emma 7,9 5) Sillanpää Iina 8,1 6) Heinäsmäki Peppi 8,2 6) Sorsa Sissi 8,2 8) Knuutinen Veera 8,3 9) Okker Viola 8,7 10) Halla-Aho Elsa 9,8. Kuula: 1) Anttila Iida 5,00 2) Sorsa Sissi 3,91 3) Jussila Julia 3,60 4) Okker Viola 3,22 5) Koskela Ninni 3,16 5) Halla-Aho Elsa 3,16 7) Heinäsmäki Peppi 3,14 8) Sillanpää Iina 2,90 9) Rissanen Emma 2,70 10) Knuutinen Veera 2,58.
P9, 40 m: 1) Murtolahti Justus 7,1 2) Kekki Roope 7,2 3) Härme Toivo 7,3 4) Taimela Eetu 7,6 5) Sjöberg Tomas 7,7 6) Kakko Aarni 7,9 7) Cheryrov Savely 8,1. Kuula: 1) Kekki Roope 5,24 1) Härme Toivo 5,24 3) Sjöberg Tomas 4,82 4) Kakko Aarni 4,52 5) Taimela Eetu 4,42 6) Murtolahti Justus 4,05 7) Cheryrov Savely 3,98.
T10, 60 m: 1) Järvelä Hilda 10,0 2) Tapio Elsa 10,7 3) Kallioinen Rosa 10,8 4) Aaltonen Elisa 11,1 4) Akhmetova Sofiia 11,1 6) Korpi-Seppälä Viivi 11,2 7) Sushko Kateryna 12,9. Korkeus: 1) Aaltonen Elisa 105 2) Kallioinen Rosa 105 3) Bryntseva Sofia 100 4) Tapio Elsa 100 5) Järvelä Hilda 95 6) Akhmetova Sofiia 90 7) Sushko Kateryna –
P10, 40: 1) Maliukov Maxim 7,8. Korkeus: 1) Maliukov Maxim 95.