Maarit ja Timo Laurento muuttivat runsaat parikymmentä vuotta sitten Somerolle. Hankkimansa talon historiaa tutkailtuaan he saivat selville, että Lammin kylän Laurila oli toiminut myös kestikievarina kahteenkin otteeseen: jo 1700-luvulla ja uudestaan runsas sata vuotta sitten.
– Minusta on tärkeää tietää paikasta, missä asuu ja olla yhtenä linkkinä historian ketjussa. Mukava kuulla, mitä kaikkea tällä mäellä on tapahtunut ja mitä se on ihmisille merkinnyt, toteaa Maarit Laurento liki paloasemaa sijaitsevasta rakennusryppäästä.
Kesäkahvilan alkuaikoina eräs mies katseli liikuttuneena Laurentojen pihamaata ja punaista piharakennusta. Hän halusi nähdä paikan, jossa oli oppinut kävelemään. Eräs nainen taas kertoi olleensa puutarhassa auttamassa viinimarjojen keräämisessä.
– Kiva kuunnella ihmisiä ja oppia samalla lisää talon historiasta. Keskustelut ovat tämän Huvila Härän pitämisen suola.
Suurena apuna menneisyyden verhon raottamisessa ovat olleet Laurentojen naapurit, eri toten Grönholmit Tuomo ja Ella, joka on jo edesmennyt sekä Kaarina Tiussa (o.s. Koivisto), jonka suku ja perhe asui tilalla aiemmat sata vuotta. Heidän arvokas historia- ja paikallistietoutensa on avannut näkymiä siihen, miten talossa ennen elettiin.
Tuomo Grönholm kertoo, että 1500-luvun alussa Lammin kylässä oli kaksi kantatilaa: Laurila ja Alitalo. Laurila oli niistä suurempi ja nipin napin alle 100 hehtaaria.
– 1800-luvun alun jälkeen kylä oli suhteellisen pieni, mutta vanhan sillan kahta puolen alkoi muodostua silloista Someron liikekeskustaa. Oli käsityöläisiä, kuten räätäli, suutari, seppä ja nahkurin verstas, ja lähellä kirkkoa kestikievari.
1800-luvun lopussa Emil ja Johanna Lindholm myivät Laurilan tilan huutokaupalla. Se meni seitsemään osaan. Päätilaan Laurilaan jäi parikymmentä hehtaaria. Hilja ja Henrik Salonen ostivat tilan 3 300 markalla vuonna 1898.
– Kuulopuheiden mukaan Hilja Salonen oli tomera ihminen, joka uskalsi ottaa aseen juopuneen kädestä. Hän oli voimakastahtoinen; teki mitä päätti, kertoo Tuomo Grönholm talon kestikievariajoista.
Hilja Salosen ensimmäinen aviomies Henrik Salonen oli häntä yli 20 vuotta vanhempi (1854–1913). Toinen mies oli alkoholiin taipuvainen, josta Salonen otti nopeasti eron. Hän muutti Sääksmäelle ja asui siellä tarvittavat kaksi vuotta, jotta avioero tuli voimaan.
Hilja Salonen oli toiminut nuorempana kiertokoulunopettajana Somerolla. Hän oli yhteiskunnallisesti valveutunut. Hän oli kunnanvaltuustossa ja valittu ensimmäisenä naisena Someron kirkkovaltuustoon. Hän oli myös puuhaamassa yhteiskoulua paikkakunnalle.
Salonen sai Joensuun kievarin pito-oikeudet vuonna 1917 alkuun viisivuotiskaudeksi. Kestikievarin hoitaminen vaati suuren työpanoksen, eikä se ollut halpaa. Säädökset edellyttivät majoituksen ja tarjottavan ruoan olevan tasokasta.
Manttaalikirjojen mukaan Hilja Salonen oli marraskuussa 1918 pyytänyt vapautusta kestikievarin pidosta tai sitten maksujen korottamista. Tätä siksi, koska rahanarvo oli alentunut. Sitä hänelle ei myönnetty, kun sopimusta oli vielä jäljellä jokunen vuosi. Hilja Salonen piti kestikievaria 1931 asti.
Kestikievarissa kävi hyvin monenlaista väkeä ja eri yhteiskuntaluokista. Matkaajissa oli muun muassa tuomareita, näyttelijöitä, valokuvasuurentajia, konekauppiaita, maanmittareita ja käräjätuomareita. Korkeimmalla pidettiin kruununvoutia ja henkikirjuria. Kruununvoudeille kuului varhaisimpina aikoina myös kievareiden ylivalvonta.
Värikkäässä matkustajien virrassa oli myös heitä, joiden raha-asiat eivät olleet oikein kunnossa, ja kulut jäivät maksamatta.
Liikkeellä oli myös teatteriseurueita kiertueillaan. Joensuun kievarissa ovat majoittuneet muun muassa Jalmari Rinne ja Kirsti Suonio. Näyttelijät olivat välittömiä ja vapaita, ja toivat mukanaan naurua ja iloa kestikievarin elämään.
Kauppamatkustajat saapuivat suurine tavarakolleineen. Heillä oli esimerkiksi kangasnäytteitä mukana. He kiersivät myyntipiiriä, ja tarvitsivat reissuillaan kortteeria.
Laurilan talon tyttäristä Liisa Salonen on kertonut: ”Kauppamatkustajat olivat tavattoman hyvin pukeutuneita ja komeita, kookkaita herrasmiehiä. Heillä oli istuvien ja tyylikkäiden päällystakkiensa yllä vielä sudennahkaturkit ja päässä turkislakit.”
Kievarin tuli tarjota yöpymisen ohella einettä matkalaisille. Liisa Salonen on todennut äitinsä laittaneen hyvää ruokaa. Aina oli varattuna sellaisia ruoka-aineita, joista sai helposti valmistetuksi aterian, kuten munia, mannaryynejä ja palvattua lihaa. Långsjön puutarhuri kävi hevosella tuotteitaan myymässä, ja ajoi kuormansa keittiön rapun eteen. Samoin teki lihakauppias.
Yösydännä avattiin ovi, eikä tiennyt, kuka sieltä pyrki sisään. Vieraiden mielenkiintoisia kertomuksia kuunnellessa mieli virkistyi.
Paljon oli oltava liinavaatteita puhtaana. Vesijohtoa ei ollut, vaan posliinikannulla kannettiin ”kommudin” (kaapin, jossa oli päällä vatipaikka ja alaosa sangolle varattuna) päälle valkoisen liinan suojaan pesuvettä.
Kyytiä piti olla tarjolla. Kievarissa oli oltava hevosia ja miehiä, jotka väkeä kuljettivat seuraavaan majapaikkaan. Laurilassa kaksi miestä ajoi kyytiä vakituiseen, mutta tiukan tullen lähti nuori ja riuska apulainen matkaan väkeä kuljettamaan. 29 kilometrin päähän Tammelan Portaaseen lienee pisin kuljetusmatka.
Valtio maksoi kievarinpidosta vuosimaksua kahdessa osassa keväällä ja syksyllä. Kun autot alkoivat yleistyä, niin se merkitsi majatalojen lopettamista. Siirryttiin uuteen aikakauteen.
20 vuotta sitten 2003 Laurennot perustivat talonsa piharakennukseen pienen kesäkahvilan, joka on vuosien varrella laajentunut myös puutarhaksi ja horoskooppipuistoksi. Päärakennuksen he pitävät omana yksityisenä kotinaan. Asuinrakennus on pystytetty vuosina 1911–1915.
Juhlavuoden kunniaksi Huvila Härän galleria Pergolaan on koottu tietoa talon kestikievariajasta. Kestikievarista kesäkahvilaksi -näyttelyyn pääsee tutustumaan viikonloppuisin perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin 3.9 saakka.