Kuulin kasvihuoneilmiöstä ensimmäisen kerran yläasteella. Silloin sitä kutsuttiin ilmiöksi. En ottanut sitä kovin vakavasti. Vakavammin suhtauduin Mayojen ennustukseen vuonna 2012 koittavasta maailmanlopusta.
Maailma ei loppunutkaan, mutta 2010-luvun alusta alkaen ilmiö vaihtui ilmastonmuutokseksi, joka alkoi saamaan jo jonkin verran mediatilaa. Tällöin ymmärsin, että se on vakava uhka, mutta voimme vielä selviytyä, jos alamme heti toimiin. Minä en alkanut. Söin lihaa entiseen malliin.
Vuosikymmen on vaihtunut ja syön edelleenkin lihaa, vähemmän tosin. Paljon on kuitenkin muuttunut. Olen hitaasti, mutta viimeinkin sisäistänyt sen, että kusessa ollaan.
Enää ihmiskuntaa ei vain uhkaa tuho, jos lämpötila nousee lukuun x. Nyt tuho väistämättä tulee toteutumaan jossain määrin ja esimerkiksi maastopaloista päätellen jo toteutuu.
Moni on saattanut lopettaa tämän kolumnin tajuttuaan tämän aiheen. Jos olet päässyt tänne asti, niin ei hätää! Tämä kolumni ei syyllistä sinua ja vaadi lopettamaan suklaan syömistä.
Tässä kolumnissa kummastelen tätä aihetta ja koitan jäsennellä ajatuksiani kantaen korteni kekoon ilmiössä nimeltä ilmapiirin muutos. Mikäs se sellainen on? Kerron myöhemmin.
Olen ihmetellyt, mikseivät ihmiset, minä mukaan lukien, ole ottaneet ilmastonmuutosta enemmän tosissaan. Tämä voisi olla se elokuva, jossa maapalloa uhkaa jokin, jota vastaan ihmiskunta taistelee yhdessä, mutta ei.
Syy vastahakoisuuteen on yksinkertainen. Yhtäkkiä kaikki, miten me elämme, on jotenkin väärin, eikä se ole kiva fakta tunnustaa. Kaikki on kyseenalaista ja tuhoaa tätä maailmaa.
Tuntuu absurdilta olla jonkun raivon kohde ihan vain olemalla ja elämällä niin kuin ennenkin on eletty. Ei syyllistäminen houkuta petraamaan, varsinkaan, kun ei koe tehneensä mitään väärää.
Ilmastosyyllisyyden rinnalle iskostetaan syyllisyyttä kaikesta muusta, koska moniin ongelmiin on viimein herätty. Nämä muutkin ongelmat ilmentyvät jokapäiväisessä tavassamme olla.
Syyllisyyden aiheista on tullut valtava klöntti, jonne ilmastonmuutos on imeytynyt osaksi lukuisten epäkohtien massaa.
Se on sääli, sillä tämä kaiken kattava klöntti on ollut helppo leimata tietyn aatteen agendaksi, sen sijaan, että tunnustettaisiin, että nämä ovat asioita, jotka koskevat kaikkia.
On syyllistävät ja syyllistetyt, ja he huutavat toisilleen. Me käymme toistemme kimppuun, vaikka tulemme jokainen kärsimään ilmastonmuutoksesta. Järjetöntä!
Vaadimme toisiltamme korjausliikkeitä, mutta se ei riitä. Jokaiselta vaaditaan täydellisyyttä. Joku lukee minun kolumnini ja lyttää sen ilmastonmuutosta vastaan taistelevat aikeet tarttumalla kohtaan, jossa myönnän lihansyönnin.
Mitä jos puhallettaisiin yhteen hiileen? Tämä vaatisi ilmapiirin muutosta, jossa ei heti lytättäisi toisiamme, vaan koetettaisiin ymmärtää ja näin pyrkiä yhteistyöhön, sallien tilaa virheille ja kehittymiselle.
Me olemme syntyneet osaksi tietyllä tavalla edenneiden tapahtumien jatkumoa eläen lapsuutemme siellä, minne satuimme syntymään. Siellä opimme herkimmässä iässä pohjustan maailmankatsomuksillemme. Emme ole valinneet taustojamme.
Suurin osa meistä on vain elänyt ja yrittänyt parhaansa omasta vinkkelistään, eikä ole pyrkinyt pahuuttaan tuhoamaan maapalloa.
Sen sijaan, että tapeltaisiin, voitaisiin myöntää, että tilanne on tämä ja nyt meidän pitää toimia.
Tiede on tämän todistanut ja kertonut, kuinka vahingot minimoidaan. Sama tiede on mahdollistanut polttomoottorimme, joten älkäämme tyytykö vain nauttimaan tieteen välittömistä eduista, vaan kuullaan tämä ja vaaditaan ennen kaikkea valtiolliselta tasolta toimia!
Vaikka tämä tulee kirpaisemaan, tämä tulee olemaan meidän kaikkien edun mukaista. Nyt puhutaan ihmiskunnan säilymisestä!
Ne, jotka kummastelevat, miksi Suomen pitää rehkiä Kiinan saastuttaessa useiden valtioiden edestä, kerrottakoon tämä. Meidän Kiinasta tilaamiemme tuotteiden valmistus näkyy Kiinan hiilijalanjäljessä, vaikka me olemme syy, joille tuotteet valmistetaan. Asiat eivät ole mustavalkoisia.
Me olemme monimutkaisesti yhteydessä koko maailmaan ja näin ollen yhtä velvollisia kantamaan kortemme kekoon!
Henrik Illikainen
muusikko