79-vuotias Aino Lintula asuu rivitaloasunnossa Somerolla. Heräilee ennen aamukuutta, laittaa kahvin tippumaan, hakee lehden postilaatikolta ja alkaa lukea.
Hän lähtee kerran viikossa kuntosalille ja sen jälkeen Loiskeeseen uimaan, vesijumppaan.
Lintula pitää uimisesta luonnonvesissä, ja suuntaa kesällä Nummi- ja Salkolanjärviin ja talvisin avantoon Hovimäkeen. Hän on osallistunut avantouintikisoihinkin.
– Avantoon pulahtaminen virkistää ja saunan jälkeen tulee hyvä olo, tietää Lintula.
Erityisen rakas harrastus on sukkien neulominen. Kutimet ovat ahkerassa käytössä. Juuri on lähdössä lapsenlapselle Saralle Norjaan pikkuruisia villasormikkaita, joissa on sekä Norjan että Suomen lippuja. Lapsenlapsi tilasi niitä myyjäisiin; norjalaiset olivat ihastuneet Ainon kädenjälkeen.
Aino Lintula seuraa Someron, Suomen ja ulkomaiden asioita lehdistä ja televisiosta; käy koneelta lukemassa uutisia. Ihmettelee, miten venäläiset jaksavat sotia. Harmittelee hallituksen leikkaussuunnitelmia palveluista. Televisiossa lempiohjelma on Tanssii tähtien kanssa.
Hän seuraa urheilua ja uskoo seiväshyppääjä Wilma Murron onnistuvan MM-kisoissa. Taannoin hän seurasi Kuninkuusraveja. Totosikin ja napsi voittoja.
Hän virittelee aivojaan Eläkeliiton kokoontumisissa, teatterissa, laivareissuilla ja ulkomaan matkoilla. Viimeksi hän on käynyt Tallinnassa, mutta aiemmin muun muassa Espanjassa ja Kroatiassa.
Lintula viihtyy kotona, mutta myös toisten seurassa. Ei ole väliä, onko ympärillä omanikäisiä, vanhempia tai nuorempia ihmisiä. Jokainen saa häneltä yhtä ystävällisen kohtelun.
Kotona, tutuissa nurkissa on mukava olla, valmistaa ruokaa, pestä astiat käsin ja tehdä käsitöitä. Aika kuluu mukavasti. Joskus joku käy vieraisilla. Nykyään harvemmin, kun ikätovereita on lähtenyt taivaan kotiin.
– Tulisin hulluksi, jos olisin vaan täällä neljän seinän sisällä. Olen kyllä käsityö- ja avantohullu.
Aino Lintula on aktiivinen ja liikkeessä.
– Äiti ei näytä olevan koskaan kotona, tuumaa tytär Maija Karvia.
Se ei ole haitannut tahtia, osallistumista, että Aino Lintula on ollut lapsesta saakka kuuro. Alle kolmikymppisenä näkö alkoi heikentyä sitä vauhtia, että hän joutui eläkkeelle tehdastyöstä 1973.
– En olisi halunnut lopettaa töitä, mutta oli pakko, etten ole tehtaassa vaaraksi itselleni ja muille.
Nyt hänen näkökenttänsä on niin suppea, että kerralla näkyy noin tulitikkulaatikon kokoinen alue kerrallaan ja reunoilla sumenee. Alas, ylös ja sivuille jää täysin näkemätöntä.
Mutta Aino Lintula on tyytyväinen, että hän saanut olla terve. Sunnuntaisin hän annostelee dosettiin tulevan viikon verenpaine- ja kolesterolilääkkeet sekä D- ja B12-vitamiinit ja magnesiumin.
– En halua menettää muistia. Hyvä muisti auttaa monessa, ettei tule mökkihöperöksi.
Aino Lintula täyttää 80 vuotta runsaan viikon päästä 4.9. Hän on kotoisin Haapajärveltä Pohjanmaalta. Hän sairasti kahdeksanvuotiaana aivonkalvontulehduksen ja menetti kuulonsa.
Perheen kuudesta lapsesta kolmella on kuulo- ja näkövamma. Lintulan sairaanhoitajatytär toteaakin, että perimälläkin saattaa olla vaikutusta asiaan.
Kotona oli pieni maatila, jossa lapset häärivät vanhempien apuna. Aino-tyttö katseli tarkkaan puhujan huulia, opetteli ymmärtämään huulion avulla, mistä kulloinkin keskusteltiin.
Hän kävi kuurojen koulua Kuopiossa. Asui ensin pari vuotta asuntolassa muiden kanssa. Sittemmin hän oli kuusi vuotta kortteerissa kauempana koulusta. Asunnonantaja sai valtiolta maksun asuinsijasta, ruoasta ja lapsen huolehtimisesta opintojen ajan.
Aino Lintula sanoo, että lapselle oli rankkaa olla kaukana kotoa, mutta toisaalta oli muita samanmoisia lapsia ja nuoria ympärillä. Viittomakieltä ei silloin koulussa suositeltu; haluttiin että nuoret puhuvat ja lukevat huulilta toisen puheen.
Kun koulu oli käyty, Aino palasi kotiin.
– Olisin halunnut mennä ammattikouluun tai töihin, mutta äiti tarvitsi minua avuksi navettahommiin. Lypsin lehmiä ja autoin, missä tarvittiin.
Sitten elämään astui kirjeen muodossa nuori mies Kärsämäeltä, 35 kilometrin päässä Aino Avilan kodista.
– Hän oli nähnyt rippikuvani Kuurojen lehdessä ja pyysi minua kirjeenvaihtoon. Hän oli komea, tummatukkainen, kuin laulaja Elvis Presley, muistelee Aino.
Parin vuoden seurustelun jälkeen he menivät naimisiin keväällä 1962, Aino oli 18 ja Matti 21. Alaikäisenä Ainon piti pyytää lupa, allekirjoitus vanhemmilta.
Joulukuussa syntyi esikoinen Markku.
Nuoripari asui Kärsämäellä miehen kotipaikassa ja yritti koota rahaa elämiseen pikku maatilkusta ja muutamasta lehmästä. Syntyi toinen lapsi Maija vuonna 1965.
Etelä-Suomeen perheen houkutteli sukulaismies. Työn perässä he lähtivät Järvenpäähän Morris Minillään 1967. Aino sai töitä kumitehtaalta ja Matti valimosta. Vuoden päästä he suuntasivat Nastolaan, jossa töitä oli tarjolla UPO:n tehtaalla. Seitsemän vuotta vierähti Kuhmoisissa, jossa Matti Lintula oli töissä muovitehtaalla.
Somerolle he muuttivat 1988, kun lapsenlapsista Mira Laakso oli tuloillaan. Maija-tytär siirtyi perheineen asumaan toisaalle Somerolla. Siitä asti Ainon asunto on ollut Vuokontiellä. Paikat ovat tutut; kuulo- ja näkövammaisen on turvallista liikkua.
Enää Aino Lintula ei lähde yksin Someron keskustaan. Hän tarvitsee opastajan keralleen. Hänellä on avustaja, jonka kanssa käy asioilla, esimerkiksi ruokaostoksilla, pankissa, hautausmaalla mutta myös harrastuksissa kuntosalilla, uimassa, vesijuoksussa, Havuharjun kuntoportailla, teatterissa, Eläkeliiton riennoissa ja niin edelleen.
Kotiavustaja on hänen lisäsilmänsä ja tukensa. Hän tulee maanantaisin ja torstaisin kello 8 Ainon luo. Torstaisin hän siivoaa avustettavansa asunnon.
– Asiointi on helpottunut, kun voi maksaa kortilla lähimaksulla. Ei tarvitse joka kerta näppäillä tunnuslukuja ja tihruttaa summia ja numeroita.
Someron kaupungin kuntosalia Lintula kehuu valoisaksi ja avaraksi. Uimahalli Loiskeeseen hän toivoisi lisää valoa; hänen mielestään nyt siellä on liian hämärää näkövammaisen kulkea.
Avustaja on 10 vuotta Ainoa nuorempi.
– Olemme päättäneet, että kun minä täytän 120 ja hän 110, niin menemme yhdessä rollaattoreilla kauppaan. Vietämme yhteistä syntymäpäiväjuhlaa, heläyttää Aino Lintula, jonka elämänasenne on vahvasti ilon puolella.
Sen hän sanoo perineensä äidiltään.
– Jos joku kiukutteli, niin mummo rupesi pelleilemään, kertoo Maija Karvia isoäidistään. Äkeät unohtivat äkkiä äreytensä.
– Äiti oli vitsinikkari. Huumori auttaa. Kun nostaa suupielet ylöspäin, on helpompaa, tietää Aino Lintula.
Aino Lintula on oikeutettu maksuttomaan tulkkipalveluun; hän saa sen Kelan kautta. Käytännössä hän viestittää tarpeen kännykällään (myös sähköpostilla) vammaispalvelun tulkkauspalvelukeskukseen. Sitä hän on käyttänyt esimerkiksi mennessään juhliin ja teatteriin. Tänä kesänä Aino kävi Mustiossa katsomassa kesäteatteria, kun siellä näytteli hänen lapsenlapsensa Mikael Karvia.
– Se oli upea näytelmä. Minulla on kuusi lastenlasta, jotka kaikki ovat ihan huippuja. Ylämummo olen viidelle, heittää Lintula uuden urheilullisen nimen isoisoäidille.
Tulkkauspalvelu on Aino Lintulalle tärkeä. Ilman sitä hän ei pystyisi osallistumaan.
Näön takia hän saa taksikuljetuspalvelua. Hän voi tilata taksin 18 kertaa kuukaudessa lähiympäristöön asioille, harrastuksiin ja vieraisille. Hän laskee, että elokuulle on jäljellä vielä neljä matkaa. Ne menevät suurimmaksi osaksi ruokaostoksille.
TYKS:n kautta hän on saanut apuvälineitä, kuten suurennuslasin, lukutelevision, kävelykepin ja valkoisen kepin. Someron kaupungin näköohjaajan kautta on rusteerattu saunaan kaide ja kodin valot sopiviksi.
– Haluan asua tässä ikuisesti; niin kauan kuin vaan on mahdollista. Yritän pärjätä. Ja pärjään, jos saan apua ja tukea, sanoo Lintula, jota kuurous ja näön heikkeneminen eivät estä elämästä.