Laulun voima on ihmeellinen. Laulut kiinnittävät meidät hetkeen ja sitovat toisiin ihmisiin ja tähän maailmaan.
Luultavasti muistat hetket, jos sinulle on lapsena laulettu. Tietty kappale voi palauttaa elävästi mieleen kokemuksia nuoruudesta, onnen pakahduttamista hetkistä sekä tilanteista, joissa sanoja ei ole ollut, mutta musiikki on kannatellut surun keskellä.
Laulaminen vaikuttaa ihmiseen sekä fyysisesti että psyykkisesti. Hyräily rauhoittaa. Moni meistä on pitänyt sylissä vauvaa, jota on rauhoittanut laulamalla. Niin on luultavasti tehty myös meille.
Mutta myös aikuiselle musiikki on kuin kohtu ja kehto, jossa elämän ilot ja kaipaus soivat. Laulaminen hoitaa mieltä. Tiedämme, että kuorolaulu tekee hyvää: parantaa elämänlaatua ja pidentää ikää. Kuorossa ja yhteislaulutilaisuuksissa ollaan yhdessä, vierekkäin. Se lisää yhtenäisyyden tunnetta, hengitämme samassa rytmissä ja sydämemme sykkivät samaan tahtiin.
Yhdessä laulaminen parantaa: se lisää hyvänolon tunnetta ja onnellisuutta. Musiikki vaikuttaa syvällä aivojen sisäosissa olevissa tunnekeskuksissa. Laulu on ollut ihmisille jo kauan sitten tärkeä itseilmaisun muoto. Laulun kieli toimii vielä elämän rajoilla: silloin, kun sanoja ei vielä ole ja silloin, kun sanoja ei enää tavoita.
Kuluneena kesänä sain taas oppia tästä. Tätini elämä oli tulossa valmiiksi. Hän vietti elämänsä viimeiset viikot terveyskeskuksen vuodeosastolla.
Mieli kulki eletyssä elämässä. Yksinkertainen huone oli paljas. Hyllyn reunalla olivat kuvat rakkaimmista. Puhelimessa hän pyysi, että kerro jotain: kerro, mitä tänään on tapahtunut, tuo viestejä maailmasta, joka otteesta hän vähitellen irrottautui.
Kohta kertomukset vaihtuivat tuttuihin iltalauluihin. Iltaisin puhelimessa lauloin hänelle virsiä ja muita rakkaita lauluja. Vaikea hengitys tasaantui, puhelimenkin välityksellä ymmärsi, kuinka olo rauhoittui.
Mitä lauluja sinä toivot, että sinulle laulettaisiin, kun muuta tärkeää ei enää ole?
Mitkä ovat niitä lauluja, joita laulat läheistesi kanssa yhteisissä juhlahetkissä tai silloin, kun elämä koettelee? Minkä kappaleen etsit, kun tarvitset voimaa, lohtua tai turvaa? Mitä kuuntelet, kun elämän onni ja täyteys pakahduttavat? Mihin musiikkiin turvaudut, kun ikävää ei meinaa kestää?
Tänään laulamme yhdessä näitä lauluja. Lauluja, joita olette toivoneet tässä illassa yhdessä laulettavan ja saamme muutenkin antaa musiikin hoitaa.
Omalla äidinkielellä lauletuista virsistä tuli ja se edelleen on yksi luterilaisuuden olennainen piirre. Yhteinen, ymmärrettävällä kielellä laulettu virsi teki kohteesta toimijan, yleisöstä seurakunnan, sivustakatsojasta osallisen, kirjoittaa Jaakko Heinimäki viisaasti Syntisten virsikirjan esipuheessa.
Rakkaudesta, kuolemasta, ystävistä, kaukokaipuusta ja myös Jumalasta, puhuvat niin virret, iskelmät, kuin uudempi suomalainen musiikki. Pyhää ei voi kahlita. Se yllättää ja koskettaa meitä niin monenlaisen musiikin kautta.
Laulu liittää meidät yhteen, kiinnittää toisiimme.
Laulu on tuttu rukouksen muoto Raamatussa. Vanhassa testamentissa ohjataan ”laulamaan Herralle” ja myös Uudessa testamentissa on monia viittauksia laulamiseen. Raamatun kertomuksista tunnemme, että laulu on vastassa meitä myös tulevan maailman elämässä.
Psalmissa 73 sanotaan:
Minä saan aina olla luonasi,
sinä pidät kädestäni kiinni.
Sinä johdatat minua tahtosi mukaan,
ja viimein sinä nostat minut kunniaan.
Taivaassa minulla on sinut,
sinä olet ainoa turvani maan päällä.
Vaikka ruumiini ja sieluni nääntyy,
Jumala on kallioni, minun osani iankaikkisesti.
Psalmit ovat laulettua rukousta. Kun Augustinus 400-luvulla selitti edellä kuultua psalmia, hän kirjoitti:
”Sillä joka kiitosta veisaa, ei ainoastaan ylistä,
vaan ainoastaan ylistää ilolla;
joka kiitosta veisaa,
ei ainoastaan veisaa,
vaan myös rakastaa sitä,
josta hän veisaa.
Kiitokseksi tulee
tunnustavan puhe,
lauluksi rakastavan
kiintymys.”
Vuosisatojen kuluessa tästä on kiteytynyt viisaus: ”Hän joka laulaa, rukoilee kahdesti.”
Niin tapahtuu myös tänään, kun juhlimme 210-vuotiasta Somerniemen kirkkoa, joka on ollut laulavan seurakunnan yhteinen koti erilaisina aikoina monen sukupolven ajan.
Tätä kirkkoa ei aikanaan rakennettu keskelle kylää, sen korkeimmalle mäelle, kun monet muut Suomen kirkot. Tämä kirkko rakentui kauniille paikalle Painionjärven rantaan. Olemuksellaan se on puhutellut täällä asuvia ja täällä eläneitä ihmisiä, joista monet ovat vaikuttaneet suomalaiseen musiikkielämään.
Tänään me jatkamme täällä ennen eläneiden jäljissä. Jokainen saa laulaa omalla äänellään näiden seinien suojissa.
Lauluun saat liittyä sinä, joka koet tulevasi keskeltä ja sinä, joka ajattelet tulevasi sivusta tai etäämmältä. Täällä olemme yhdessä, hengitämme samaan rytmiin, sydämemme lyövät samassa tahdissa. Ei ole ensimmäisiä tai viimeisiä, on yhdessä laulava seurakunta.
Somerniemen kirkon 210-vuotisjuhlassa
Syntisten laulujen illassa
Mari Leppänen
piispa