
Teksti Juha Laakso
Suomen miesten lentopallomaajoukkue aloittaa huomenna pelinsä Euroopan mestaruusturnauksessa Bulgarian Varnassa. Somerolaislähtöinen Aaro Nikula on toisen kerran urallaan mukana EM-lopputurnauksessa.
Lopputurnaukseen osallistuu kaikkiaan 24 maata. Suomen ohella lohko B:ssä pelaavat isäntämaa Bulgaria, Kroatia, Slovenia, Espanja ja Ukraina. Lohkon neljä parasta jatkavat ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle, neljännesvälieriin.
Vuonna 2007 Suomi ylsi EM-kilpailuissa välieriin asti, sijoittuen lopulta neljänneksi. Puolivälieriin Suomi on edennyt viimeksi vuonna 2013, jolloin sen sijoitus oli kahdeksas.
Neljässä viimeisimmässä EM-turnauksessa Suomi on selviytynyt kuudentoista parhaan joukkoon, mutta puolivälieräpaikka on vuodesta 2015 lähtien jäänyt haaveeksi.
Someron Voimassa lentopallouransa aloittanut 24-vuotias, 212-senttinen Nikula on yksi kolmesta Suomen EM-kisajoukkueen hakkuri-pelaajasta. Ykköshakkurin rooliin on kesäkauden otteluissa totutettu Joonas Jokelaa ja Nikulan sekä Samuli Kaislasalon pelivastuu on jäänyt hieman vähäisemmäksi.
Runsaslukuinen kannattajajoukko on tuttuun tapaan lähdössä seuraamaan Suomen peliesityksiä paikan päälle Varnaan ja mahdollisiin jatko-otteluihin. Nikulan ja muiden ”Veljesten” otteita on toki mahdollisuus seurata myös suorina tv-lähetyksinä (Yle TV2/Areena) kotimaassa.
Keskiviikkoiltana Suomi kohtaa EM-avauksessaan Kroatian ja kohtaa sen jälkeen Bulgarian (torstai), Slovenian (perjantai), Espanjan (sunnuntai) sekä Ukrainan (maanantai).