Miehikkälässä ajetussa motocrossliigassa käytiin tiukka kisa MX65-luokan ensimmäisessä erässä voitosta Mikke Lindströmin ja Miska Laineen välillä. Somerolainen Lindström johti kun lähdettiin viimeiselle kierrokselle, mutta Laine puristi seurakaveristaan ohi ja ajoi erän voittoon. Kolmantena maalissa oli Roope Pulkkinen.
Toinen erä alkoi Taavi Arkonsuon johdolla, mutta sitten takaa tuli Lindström, nousi kärkeen ja jatkoi erän voittoon. Laine ajoi erän kakkoseksi ja Arkonsuo oli kolmas.
Yhteistuloksissa Lindström ja Laine jakoivat voitot ja kakkossijat, mutta voittaja oli Lindström, voitettuaan jälkimmäisen erän. Kolmas oli Roope Pulkkinen.
Toisena kisapäivänä ensimmäisessä erässä Laine otti nopeasti kärkipaikan haltuunsa ja alkoi tehdä eroa muuhun joukkoon. Hän voittikin erän 20 sekunnin marginaalilla. Lindström ei onnistunut täysin lähdössä, mutta nousi toiseksi jo erän puolivälissä.
Toinen erä oli kuin ensimmäisen kisapäivän uusinta. Arkonsuo otti startin nimiinsä, mutta nopeasti kärkeen nousi Lindström. Häntä seurasi Laine. Viimeisellä kierroksella Laine ja kierroksella ohitettava kanssakilpailija osuivat toisiinsa. Laine meni nurin ja Lindström sai ajella rauhassa voittoon. Laine ehti kuitenkin maaliin toisena ja erän kolmanneksi nousi lopussa Leo Huuskonen. Lindström ja Laine jakoivat jälleen voitot ja kakkossijat ja voittaja oli taas Lindström. Laine oli toinen ja Taavi Arkonsuo nousi podiumin kolmospaikalle.
Käyty osakilpailu oli viides ja niitä on yhteensä seitsemän. Seuraava osakilpailu on 19.–20.8. Imatralla ja sitä seuraava 2.–3.9. Sipoossa.