Skuutilla kouluun ja harrastuksiin

0
Tero Hovila skuuttailee työmatkansa Kiiruun koululle.

Teksti ja kuva Timo Kalenius

Kiiruun koulun opettaja Tero Hovila ei pyöräile eikä autoile työmatkaansa, vaan saapuu sinne tyylikkäästi omistamallaan Scootilla tai kuten sen nimi suomeksi kääntyy Skuutilla, joka on hänellä ollut käytössä jo parin vuoden ajan. Työmatka on lyhyt, noin 400 metriä, joten matka taittuu Skuutilla mukavasti säässä kuin säässä.

Skuutti on sähköpotkulauta, jonka maksimi nopeus voi olla 25 km/h ja niihin sovelletaan samaa lakia kuin polkupyörällä ajamiseen. Kypärän käyttö ei ole pakollinen, mutta suositeltavaa, ja ajamiseen ei ole ikärajaa eikä ajokorttia tarvita.

– Hankin Skuutin, kun korona-aika oli pahimmillaan. Olen siitä asti sillä työmatkat ajellut sekä myös paljon muihin harrastuksiin, jotka tässä lähietäisyydellä ovat. Minulta löytyy myös moottoripyörä ja normaali polkupyörä, mutta kyllä Skuutilla pääasiassa liikun, jos se vain on mahdollista, kertoo Tero Hovila.

– Ei näitä nyt niin kauhean paljon Somerolla näe, mutta nuorisolla niitä jonkun verran alkaa jo olla. Eikä meillä täällä sellaisia ruuhkiakaan ole, että vaaratilanteita esimerkiksi jalkakäytävillä tulisi, jatkaa Hovila.