SoLu menee korjaamohalliksi

0
SoLu häviää maantasalle osa kerrallaan.

Suuntana on Pori

Lukion väistötiloiksi vuonna 2013 rakennetun SoLun purkutyöt alkoivat viime viikolla. Ensimmäiseksi purkutyömaalla irroteltiin kattorännejä, päädyn peltejä ja listoja; pönttöjä ja ilmastoinnin putkia.

Purkutyön tekee sähköisessä tarjoushuutokilpailussa voittanut nosturikonevuokraamo Wiirent Oy. SoLu pitää purkaa 27. syyskuuta mennessä.

Porilaisen WiiRentin toimitusjohtaja Juha Riitahuhta on mukana purkutöissä. Varmistui, että rakennus ei ole menossa kaatopaikalle, vaan sille on löydetty käyttötarkoitus.

– Se oli minulle selvillä jo huutokaupan aikana. Tästä tehdään halli. Hyödynnämme ulkoseinäelementit, mutta koska myös sisäseinissä on uraetaanilevyä eristeenä, saadaan niitäkin hyödynnettyä, Juha Riitahuhta selvittää.

Käyttötarkoitukseksi paljastuu nosturikonevuokraamon oma huoltohalli. Siitä saadaan lämmitettävää tilaa.

Hallista tulee nykyistä SoLua korkeampi, eli seiniä jatketaan laittamalla 1,2 metriä korkeita elementtejä päällekkäin. Hallista tulee tuplasti SoLun korkuinen, kaikkiaan viitisen metriä.

Ennakkoon Riitahuhdan nähtävillä oli SoLun rakentamisessa käytettyjä pulttikiinnityksiä, joita oletti olevan lisääkin. Lähemmässä tarkastelussa kävi ilmi, että SoLun rakenteita on myös hitsattu, joten polttoleikkaamiseenkin pitää varautua.

Sisätiloista Riitahuhta arvelee, että jatkokäyttöä voi ehkä ainakin löytyä ilmanvaihdon koneille. Ne eivät ehtineet olla pitkään käytössä. Sen sijaan loisteputkivalaisimet ovat jo vanhentunutta tekniikkaa.

– Ihan tarkkoja suunnitelmia ei vielä ole, mutta katsomme, että kaikki saataisiin hyödynnettyä mahdollisimman tarkkaan. Ilmastoinnin putkistoista emme vielä tiedä, katsotaan nyt, menevätkö ne metalliromuksi vai ei. Putkitavara sinällään ei ole kovinkaan arvokasta, ja maksaahan kuljettamisetkin.

Aluksi purettiin sisätiloja. Tällä viikolla, säiden niin salliessa, WiiRent mahdollisesti pääsee purkamaan seinäelementtejä.

– Säät ratkaisevat. Talvella en olisi kisaan osallistunut, Riitahuhta myöntää.

Rakennuksen osat nostellaan kurottajalla irti ja edelleen auton kyytiin. Matka Poriin voi sitten alkaa.

800 neliön kokoinen rakennus tuli maksamaan kaupungille yli 700 000 euroa. Myynnissä siitä saatiin 25 900 euroa. Sen tasearvo kaupungin kirjanpidossa on lähes 407 000 euroa, joten kaupungille kertyi myyntitappiota.

SoLun rakensi somerolainen Varastokontti Oy. Alunperin tarkoitus oli, että väliaikaiseksi tehtävän rakennuksen purku ja siirto tulisi olemaan helppoa. Nyt ostaja joutuu käyttämään myös hitsauspillejä polttoleikkaukseen.

SoLulle ehti täyttyä 10 vuotta Someron kaupunkikuvassa.