Someron väkiluku kääntyi nousuun, kasvu perustuu maahanmuuttoon

0
Somerolla on syntynyt tänä vuonna 26 lasta, mutta vastaavana aikana on kuollut lähes sata kaupungin asukasta. Kaupungin kasvu näyttäisi perustuvan erityisesti maahanmuuttoon. Arkistokuva Someron torilta heinäkuulta. Kuva: Sari Merilä.

Someron väkiluku on kääntynyt nousuun. Kaupungissa on 8 480 asukasta. Se on yli 50 enemmän kuin vuoden alussa, ilmenee Tilastokeskuksen tiistaina julkaisemista heinäkuun ennakkoväkiluvuista.

Someron luonnollinen väestönlisäys on yli 70 miinuksella, eli kaupungissa kuolee paljon enemmän väkeä kuin uusia kaupunkilaisia syntyy. Kuntien välisessä muuttotaseessa Somero on tänä vuonna noin 30 henkeä plussassa, mutta uutta väkeä tulee erityisesti maahanmuuton kautta.

Myös Salossa pitkä väkiluvun lasku on kääntynyt plussalle kuluvana vuonna. Salon väkiluku on noussut vuoden alusta 159:llä, ja kaupunki pääsi heinäkuussa jälleen yli 51 000 asukkaan rajan.

Salon väkiluvun kasvu johtuu samoista tekijöistä kuin Somerolla. Väkeä kuolee enemmän kuin syntyy, mutta erityisesti maahanmuutto tuo lisäystä väkilukuun.

Väkiluku kasvaa 19 varsinaissuomalaisessa kunnassa ja vähenee kuudessa. Kahdessa kunnassa heinäkuun lopun väkiluku oli sama kuin vuoden alussa.

Kokoonsa nähden kovin kasvuvauhti Varsinais-Suomessa on Vehmaalla, jossa väkiluku on kasvanut 36 henkilöllä vuoden alusta. Se on prosentuaalisesti iso muutos 2 264 asukkaan kunnassa.

Toinen yli prosentin kasvuvauhtiin tänä vuonna ehtinyt paikkakunta on Raisio. Siellä väkimäärä on noussut 267 henkilöllä vuoden alusta, kun heinäkuun väkiluku oli 25 209 henkilöä.

Lukumääräisesti tarkasteluna isoimmin Varsinais-Suomessa kasvaa luonnollisesti Turku. Tilastokeskuksen heinäkuun ennakkotilasto antaa Turun väkimääräksi 198 676, mutta elokuussa Turku pääsi jo yli 200 000 rajapyykin. Digi- ja väestötietoviraston mukaan 3. elokuuta turkulaisia olisi ollut 200 174. Tilastokeskuksen luvut valmistuvat ja tarkentuvat huomattavalla viiveellä.

Kaarinassa uusia asukkaita on lähes 340 enemmän kuin vuoden alussa.

Myös Loimaan väkiluku on kääntynyt taas nousuun.

Lukumääräisesti eniten asukkaita on kuluvana vuonna menettänyt Uusikaupunki, jossa väkiluku on laskenut 63 hengellä. Kokoonsa nähden nopeimmin kutistuu kuitenkin Marttila, jossa heinäkuun 1 947 asukasta on 31 vähemmän kuin vuoden alussa.

Suomen väkiluku oli heinäkuun lopussa 5 581 767, kertoo Tilastokeskus. Väkiluku kasvoi tammi–heinäkuun aikana 17 797 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 26 922 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 9 038 vähemmän kuin kuolleita.

Tammi–heinäkuun aikana syntyi 25 152 lasta eli 1 154 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2022. Kuolleiden määrä oli 34 190, mikä on   019 vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Heinäkuun ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi–heinäkuussa 33 554 henkeä ja Suomesta muutti pois 6 632 henkeä. Maahanmuuttoja oli 9 440 enemmän ja maastamuuttoja 1 397 vähemmän kuin edellisvuoden tammi–heinäkuussa. Suomen kansalaisia maahanmuuttajista oli 3 931 ja maastamuuttajista 4 002 henkeä.

Kuntien välisiä muuttoja kertyi tammi–heinäkuun aikana 145 184. Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kuntien väliset muutot vähenivät 13 871 muutolla.