SoVon naisten voittotili auki

0
Tiia Harhala pohjusti SoVo-naisten kauden avausvoittoa kahdella täysosumallaan.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Someron Voiman naisten jalkapallojoukkue avasi sunnuntaina kauden voittotilinsä Länsi-Suomen alueen Nelosessa, kun se vyöryi vakuuttavaan 4–0 (4–0) voittoon Turun Weikkojen kakkosjoukkueesta tämän kotikentällä.

Kevätkierroksella Somerolla TuWe/2 onnistui nappaamaan 1–1 tasatuloksella toistaiseksi ainoan sarjapisteensä, mutta toisessa kohtaamisessa somerolaisjoukkueen paremmuudesta ei jäänyt epäselvyyttä.

Tiia Harhala avasi vieraiden maalihanan pelin seitsemännellä minuutilla. Runsaat kymmenen minuuttia myöhemmin Eerika Haalijoki täräytti lukemat 0–2:een ja vajaan puolen tunnin pelin jälkeen Siiri Julkunen venytti vierasjohdon kolmeksi maaliksi.

Alkukaudella Tammelan Ryskettä ”8 vastaan 8” -sarjassa edustanut Julkunen esiintyi Turussa ensimmäisen kerran somerolaisjoukkueen riveissä ja avasi siis maalitilinsä saman tien. Ennen taukoa SoVo iski vielä neljännen kerran ja asialla oli jälleen Harhala.

Nelosen A2-lohkon sarjataulukossa SoVo ja TuWe/2 majailevat edelleen tyvisijoilla, mutta voittonsa myötä somerolaiset repäisivät neljän pisteen etumatkan Weikkoihin.

SoVo pelasi eilen KSF:n vieraana Kemiönsaarella. Seuraava kotiottelu on ohjelmassa ensi viikon lauantaina, jolloin urheilukentällä pelattavaksi suunniteltuun kamppailuun vierailijana saapuu FC Halikko.

Tytöillekin piste vieraskentältä

Voiman ainoa sarjatoiminnassa mukana oleva tyttöjoukkue, alle 13-vuotiaat, aloitti syyskauden uudessa Kolmosen jatkosarjassa.

Vastassa oli sama yhdistelmä, FC Ruskon Pallon ja Turun Kisa-Veikkojen yhteisjoukkue, jota vastaan somerolaiset päättivät kevätkauden alkusarjan kotikentällään. Tuolloin peli päättyi 2–2 lukemien myötä pistejakoon ja tasatahdissa joukkueet maalailivat myös Ruskolla pelatussa kohtaamisessa.

Kotijoukkue iski ensimmäisen maalin ja Liisa Lehtonen viimeisteli SoVolle 1–1 tasoituksen myös avausjaksolla. Enempää maaleja ottelussa ei enää nähty, joten molemmat joukkueet saivat syyskauden pistetilinsä auki heti avauskierroksella.

Huomenna SoVon T13-joukkue kohtaa Joensuun pallokentällä Paimion Haka/Valkoisen.

P13-joukkueelle ensimmäinen voitto

SoVon saman ikäisten poikien joukkue jäi kevätkauden Kolmosessa pisteittä ja siirtyi syyskaudeksi P13-ikäluokan Neloseen.

Ainakin avauksen perusteella uusi sarjataso näyttäisi olevan SoVon toiseksi vanhimmalle poikaryhmälle passeli sarjataso. Joukkue kohtasi Turun Nappulaliigan/LP Unitedin tämän kotikentällä ja nappasi koko kauden ensimmäisen voittonsa maalein 2–0 (2–0).

Vieraiden molemmat maalit viimeisteli jo kevätkierroksella monessa pelissä pirteitä otteita esittänyt Valtteri Talvi.

Tulevana sunnuntaina SoVon P13-joukkue lähtee jahtaamaan pisteputkelleen jatkoa Joensuun pallokentällä, minne vastustajaksi saapuu Salon Wilpas.