Susi tuli vastaan

Se oli viime viikolla, kun Eija Piekkala oli isänsä Jorma Vesterisen kanssa luontokävelyllä Torronsuon kansallispuistossa.

He olivat palaamassa louhokselta kohti näkötornia ja parkkipaikkaa, kun äkkiä huomasivat vastassaan eläimen.

– Isä, ikänsä metsästänyt mies käveli perässä. Pysähdyin ja turvasin isään. Sanoin: ’Onks toi susi’. Hänkin näki ensimmäistä kertaa suden elävänä.

Eläin seisoi keskellä pitkospuita. Jorma Vesterinen arvioi etäisyydeksi 10–12 metriä, mikä oli helppo nähdä pitkospuiden mitasta. Eija Piekkala alkoi ottaa kännykällään kuvia. Oli ”pattitilanne”, eikä voinut muuta.

– Sen toinen tassu oli ikään kuin kuopimisasennossa. Sanoin isälle, ’onko se lähdössä hyökkäämään päälle’. Susi seisoi ja tuijotti meitä. Otin videotakin, eikä siitä tullut hyvä, koska mun kädet tärisivät ihan hulluna.

– Isä huiski, että ’hus, pois siitä’. Mutta susi ei liikahtanut.

Tätä kesti noin neljä minuuttia. Vesterinen puheli tyttärelleen, että sille ei saa kääntää selkää taikka lähteä karkuun. Samalla Vesterinen kiersi college-paidan rullaksi kätensä ympäri, että olisi jotain, jolla voi pahimmassa tapauksessa puolustautua.

Äkkiä puhelin soi. Se oli vaimolleen soittava Hannu Piekkala .

– Ajattelin jo, että nyt susi lähtee ääntä karkuun. Mutta se vain kallisteli päätään ja kuunteli. Lopulta se lähti hyvin vastentahtoisesti sivulle suolle.

Vielä mennessään se mulkoili somerolaiskulkijoita.

15.8. oli Forssan Lehti ennättänyt uutisoida, kuinka susi vain päivää aiemmin ennen somerolaisten kohtaamista oli lähtenyt seuraamaan Marianne Christoforouta , hänen miestään ja chihuahua-koiraa.

Susi oli seurannut kolmikkoa pitkospuita pitkin noin puolen kilometrin matkan. Parkkipaikalle päästyään sinne saapui heidän hälyttämänsä poliisi, joka pillillä ryhtyi karkottamaan sutta, eikä sitä enää näkynyt.

Luken, Luonnonvarakeskuksen susiasiantuntija, tutkimusprofessori Ilpo Kojola varmistaa Eija Piekkalan kuvasta, että kyseessä oli susi. Hän ei näe vaihtoehdoksi koirasutta, joksi Tammelan sutta oli epäilty.

Vaara piilee siinä, että ihmisarkuutensa menettänyt susi voi uhata ihmisten turvallisuutta.

– Jos kyseinen yksilö alkaa siellä enemmän hämmentää, sen poistamiseen pitää saada jokin poikkeuslupa. Tuollainen käytös ei ole laitaa eikä soveliasta. Kokonaisuuden kannalta susien kanssa on helpompaa elää, kun otetaan tuollaiset yksilöt pois.

Kojolan mukaan voidaan seurata, oliko käytöksessä poikkeustilanne, vai onko kyseisen suden käytös toistuvaa.

– Jos se toistuvasti alkaa noin käyttäytyä, siihen pitää kyllä reagoida, Ilpo Kojola huomauttaa.

”Se oli aika pelottavan uskalias”

Torrosuolla tavattu susi oli poistunut Eija Piekkalan ja hänen isänsä Jorma Vesterisen luota tilanteen lauettua noin parinsadan metrin päähän. Meni selälleen ja pyöri maassa, niin kuin eläimet tekevät. Huitoi jaloillaan ilmaan.

– Se ei pelännyt meitä pätkääkään, eikä ollut antaa tilaakaan. Se oli aika pelottavan uskalias, Eija Piekkala kertaa.

Jorma Vesterisen arvion mukaan kyseessä saattoi olla nuori, laumasta erotettu uros. Hänellä on kokemusta arvioimaan, sillä hän toimii Someron Riistanhoitoyhdistyksen suurpetoyhdyshenkilönä.

Eija Piekkalalle kohtaaminen oli pelottava.

– Onneksi se susi oli yksin, eikä laumassa. Tosissani pelästyin, ihan hirveästi. Olen käynyt paljon sienessä Terttilän suunnassa, mutta en varmaan ikinä enää mene yksin, hän arvelee.

Suden kohtaamisen on tullut hänen mieleensä ennenkin, mutta arvellut, ettei se epätodennäköisenä toteudu.

– Niin me vain nähtiin. Se oli uhkaava, kun se vain tuijotti. Voisi kuvitella, että kun vähän huutaa ja huitoo, niin susi lähtisi, mutta tämä ei.

Eräs arvio on, että hiljattain laumasta erotettu ei vielä pysty saalistamaan peuroja. Siksi se saattaa kiinnostua muista kulkijoista, ihmisestäkin.

– Tavallaan okei, niiden paikka on Torronsuolla. Suolle mennessä tietää, että siellä on eläimiä. Ihmisten pitää tiedostaa, että susiakin voi olla siellä, Eija Piekkala muistuttaa.

Kameran puute harmittaa

Jorma Vesterinen ei pelästynyt, sillä hän on tottunut eläimiin. Mutta hän huomauttaa, että suden kohtaamisen mahdollisuudesta pitää olla tieto, jos suolle aikoo ottaa mukaansa pienen koiran tai pienen lapsen.

– Olin kyllä varautunut. Minulla oli paita kädessäni, jonka kiersin käden ympärille. Ajattelin että jos se hyökkää, niin työnnän paitanyytin sen suuhun. Jatkotoimista en tiedä, mitä sen jälkeen olisin tehnyt, Jorma Vesterinen kuvailee tapahtunutta.

– Arvelin kuitenkin, että ei pidä yrittää mennä lähemmäksi sitä ärsyttämään. Varsinkin kun vielä tytär oli mukana. Ei ollut asettakaan mukana, jolla olisi voinut ampua pelotteeksi sivuun. Jos se olisi pelännyt pauketta.

Vesterinen harmistelee enää sitä, ettei hänellä ollut mukanaan kunnon kameraa. Pieni kamera ei kaulalla paljoa paina. Toisaalta, paras mahdollinen kamera maailmassa on se, mikä kulloinkin on saatavilla, olkoon se kännykkäkin.

– Ensi kerralla pitää olla viisaampi ja ottaa oikea kamera mukaan luontoretkelle.

Poliisin käyttämää suden karkotuspilliä ei ole kenen tahansa saatavilla, kuten ei muitakaan karkotuslaitteita. Lammastiloille on susikarkottimia, jotka pärähtävät soimaan tai vilkuttavat valoja vieraan eläimen lähestyessä aitausta.

Yleensä susi väistää

Varsinais-Suomen Riistakeskuksen riistapäällikkö Jörgen Hermansson varmistaa todeksi niin ikään valokuvan nähtyään, että Torronsuolla selkeästi oli tapahtunut kohtaaminen suden kanssa.

– Kuvan eläimellä on suden pää ja vinot silmät, voimakkaat tassut ja korvat niin kuin sudella on. Minun kokemukseni mukaan se on kesäkarvainen susi ja aika nuori. Ja onhan myös suurpetoyhdyshenkilö ollut paikalla ja nähnyt eläimen kokonaan ja sen liikkeet.

Ihmisen ja suden kohtaamisessa on eri asia, tapahtuuko se millaisessa luonnossa tai peräti lähellä ihmisasumuksia ja pihoja.

– Mutta jos kansallispuiston pitkospuilla susi tulee vastaan, niin periaate kyllä on, että ihminen on vierailemassa erämaassa. On eri asia, jos susi kohtaamistilanteessa esiintyy uhkaavasti. Mutta jos sutta kansallispuiston pitkospuilla pelkää, niin silloin tulee mennä kotiin, Hermansson huomauttaa.

Jörgen Hermansson arvioi suden olleen pitkospuilla samasta syystä kuin ihmisen: se on helppo paikka kulkea. Tuulen suunta on voinut vaikuttaa siihen, että se on tavallaan tullut yllätetyksi.

– Yleensähän susi väistää ihmistä. Ja kun tämäkin lopulta väisti, en näe tätä kovin dramaattisena taikka suoraan uhkaavana tilanteena, Hermansson pohtii kohtaamista suolla.

Hän myöntää, että Torronsuon tapaus on kuitenkin tapahtumana varsin mielenkiintoinen.

Keinoja kohtaamisen varalta

Suden kohtaamisen varalta on olemassa joitakin ohjeita tai suosituksia, joita luonnossa kulkijan on hyvä tietää.

– Aivan ensimmäiseksi pitää säilyttää rauhansa ja pysähtyä. Sen jälkeen voi varovaisesti siirtyä taaksepäin. Ei pidä juosta karkuun, vaan varovaisesti pakittaa sinne, mistä on tullut. Uhkaavassa tilanteessa voi auttaa sekin, että jos mukana on useita ihmisiä, niin mennään yhteen ja ollaan ikään kuin ’isoja’, Hermansson neuvoo.

– Huudetaan, mutta ei käyttäydytä aggressiivisesti – vaan voimakkaasti. Antaa rauhallisesti itsestään itsevarman, ison viestin itsestään eläimelle.

Suden katsominen suoraan silmiin voidaan katsoa eläimen kannalta uhkaavaksi. Siksi on parempi katsoa sitä alas, esimerkiksi tassuihin.

Ei lampaana teuraaksi

Susi ei kauheasti pelkää, vaan on myös utelias. Sitä kiinnostaa, mikä sitä tulee vastaan. Poikkeuksellisen lähelle Torron ”suonsusi” kuitenkin itseään päästi.

Jos susi kaikesta huolimatta osoittaa kiinnostusta ihmiseen, niin parasta on ottaa keppi käteen ja näyttää, että on puolustuskykyinen.

– Eli en ole lampaana teuraaksi vietävissä. Suurpeto on suurpeto, joka pitää ottaa varovaisesti. Mutta jos kansallispuistoon mennään ja siellä nähdään villejä petoja ja suureläimiä, niin jos ne jossain saisivat olla, niin siellähän se paikka pitäisikin olla, Hermansson huomauttaa.

– Susi ei ole vierailija kansallispuistossa, mutta ihminen on!

Nyt pitää tarkkailla, millä tavoin kyseinen susi ilmestyy vastaisuudessa näkyville. Se voi jatkaa käyttäytymistä pelottomasti.

– Jos se vielä siirtyy edelleen kyliin ja pihoihin, niin on olemassa erilaisia karkotustapoja ja myös tappolupia voidaan myöntää. Silloin näkisin tilanteen erilaiseksi.

Kohtaamiset ovat harvinaisia

On harvinaista, että ihminen kohtaisi suden luonnossa. Siellä missä on vakiintuneempi susireviiri, kohtaamisia voi tulla.

Eläimen voi olla vaikeaa hahmottaa liikkumatonta kohdetta, jos tuulesta ei sillä hetkellä saa vainua. Todennäköisesti kohtaamista seuraa lyhytaikainen pattitilanne, jonka aikana susi pysähtyy ja katsoo kohti. Seurauksena susi hyvin todennäköisesti pyörähtää ympäri ja lähtee matkoihinsa.

Pelottelu voi olla viisaampaa kuin rauhallinen juttelu. Mielenkiinto voi muuttua, jos tilanteessa ei ole pelkästään susi ja ihminen, vaan ihmisellä on mukanaan koira. Silloin susi voi alkaa keskittyä koiraan. Silloin olisi aihetta korottaa ääntään ja huutaa.

Rauhallisuus on silti tärkeää, sillä pakoon lähteminen voi laukaista eläimessä saalistusvietin. Puuhunkin voi kiivetä. Eikä pidä kääntää eläimelle selkäänsä.

Todennäköisempää luonnossa on kuitenkin joutua ison koiran kuin suden hyökkäyksen kohteeksi.