
Teksti Nina Vartemaa
World Gymnaestrada -tapahtuma järjestettiin Amsterdamissa. Se on Kansainvälisen Voimisteluliiton FIGin alainen suurtapahtuma, joka järjestetään neljän vuoden välein, nyt 17. kerran ja teemalla Colors Unite. Tapahtumassa ei kilpailla, vaan se pulppuaa iloisia kohtaamisia, rentoa fiilistä, huikeaa elämystä ja upeita esityksiä.
Tapahtuma sai alkunsa 70 vuotta sitten Hollannin Rotterdamissa, ja palasi nyt juhlavuonna takaisin juurilleen Hollantiin, tällä kertaa Amsterdamiin. Yhteensä tapahtumaan osallistui lähes 20 000 voimistelun ja liikunnan ystävää 60 maasta, kaikista maanosista. Suomesta tapahtumaan osallistui 1710 osallistujaa 101 urheiluseurasta ympäri Suomen. Vanhin osallistuja oli 88-vuotias ja nuorin alle yksivuotias. Somerolta mukana oli 19 voimistelijaa ja huoltajaa. Suomi on yksi suurimmista delegaatioista ja on ollut mukana jokaisessa World Gymnaestrada -tapahtumassa.
Somerolta on osallistuttu tapahtumaan jo lähes 40 vuoden ajan ja usein useamman sukupolven voimin. Somerolaisia äiti–tytär -pareja oli tänäkin vuonna mukana jopa kuusi.
– Kun on kerran tapahtumaan osallistunut ei tarvitse miettiä hetkeäkään, etteikö lähtisi uudelleen, toteaa Karoliina Käkönen, joka oli reissussa molempien tyttäriensä, Lillin ja Lotan kanssa. Kaikki kolme myös esiintyivät tapahtumassa.

Gymnaestrada-viikko käynnistyi avajaisilla sunnuntaina. Suomen sisääntulo jammailtiin odotetusti Käärijän Cha Cha Chaan tahtiin. Naapuririvissä istuneet ruotsalaiset kuittailivat heti perään Loreenin voittokappaleella.
Alkuviikon sateinen ja epävakainen sää aiheutti järjestäjille haasteita, ja somerolaisetkin heräilivät turhaan aamukuudelta stadionilla pidettäviin harjoituksiin. Maanantaina ja tiistaina kaikki ulkokentät olivat peruttu. Kaksi ”lomapäivää” käytettiin hyödyllisesti hallinäytöksiä katsoen ja kaupunkiin tutustuen. Loppuviikosta metro-, ratikka-, juna- ja bussikartat olivatkin jo helposti kaikkien hahmotettavissa.
Peruuntumiset aiheuttivat sen, ettei kenraali- ja muitakaan harjoituksia voitu pitää, joten keskiviikon ensimmäinen virallinen esiintyminen jännitti kaikkia. Ensiarvoisen tärkeää oli tietää paikkamerkit, joissa esityksen kuluessa kuului olla. Torstaina ja perjantaina esiintyminen oli jo helpompaa. Takana oli vain yksi Suomen yhteinen kenttänäytösharjoittelu Vantaalla keväällä. Sitä ennen ja kesän kuluessa jokainen oli harjoitellut ohjelmaa omissa seuroissaan eri puolella Suomea.
Suomalaisten kenttänäytösosaaminen on kuitenkin niin vahvaa ja kansainvälisesti arvostettua sekä liikuntaseurojen paikallinen tekeminen niin laadukasta, että vähäiselläkin yhteisharjoittelulla Suomi onnistui. Palaute muilta mailta ja kaikilta katsojilta oli pelkkää ylistystä.
– Ihoni meni kananlihalle, esitys oli niin upea!, kertoi eräs saksalaiskatsoja.

Suomen kenttänäytöksen nimi oli Dreams, ja se koostui kolmesta eri ryhmästä: Soulmates (Ystäväni, elämäni), koreografi Eerika Laalo-Häikiö; Your Story (Millaisen tarinan kirjoitat elämällesi), koreografi Hymy Larimo-Tullila ja Clear Waters (Kirkkaat vedet), koreografit Hannele Ahlqvist ja Marja Kallioniemi.
Sykkeen nuoret osallistuivat ryhmään Your Story ja aikuiset ryhmään Clear Waters. Sykkeen paikallisesta ohjauksesta vastasivat Olivia Vartemaa (nuoret) ja Netta Mäenpää (aikuiset). Koko tapahtuman koordinointia paikallisesti Somerolla hoitivat gymppinä toiminut Mari Siviranta, ja talousasioita pyörittänyt Tiina Hauhia. Somerolaisten huoltojoukoissa häärivät Laura Kujala ja Eva-Stina Haalijoki.
World Gymnaestrada -tapahtumassa luodaan kansainvälisiä ystävyyssuhteita ja kansalliset suhteet vahvistuvat. Kaikki ovat yhtä ja värit yhdistävät, koska kenenkään ei tarvitse kilpailla kenenkään kanssa. Nykyisessä maailmantilanteessa yhteenkuuluvuus koko tapahtuman ajan oli käsin kosketeltavaa.
– Ihmiset täällä Amsterdamissa ja Gymnaestradassa ovat tosi ystävällisiä ja iloisia, totesi yksi sykeläinen nuori.

Tapahtumalle ominaista on maiden virallisten vaatemallistojen vaihto osallistujien kesken. Somerollakin voi tänä syksynä nähdä itävaltalaisia, saksalaisia, brasilialaisia ja sveitsiläisiä ulkoiluvaatteita. Vaihtovaatteina kyseisiin maihin lähti Suomen Voimisteluliiton virallisia marssiasuja Someron Sykkeen logolla varustettuna.
Seuraava World Gymnaestrada järjestetään Portugalin Lissabonissa neljän vuoden kuluttua. World Gymnaestrada on järjestetty yhden kerran Suomessa, vuonna 2015 Helsingissä.

Gymnaestrada, Someron Sykkeestä ja matkan kohteet
Someron Syke: www.someronsyke.fi, 93 vuotias somerolainen liikuntaseura (ent. Someron Naisvoimistelijat), liikuttaa paikkakuntalaisia vauvasta vaariin 28 viikkotunnilla. Syyskausi alkaa 28.8. Kuuluu Suomen Voimisteluliittoon.
World Gymnaestarda: Lue tämä jos et tiedä mikä on World Gymnaestrada https://yle.fi/a/74-20042842 ja https://en.wikipedia.org/wiki/World_Gymnaestrada
Anne Frankin talo: https://www.annefrank.org/en/
WONDR Experience: https://www.wondrexperience.com/en/
Zaanse Schans, Edam, Volendam & Marken: https://www.getyourguide.fi/amsterdam-l36/amsterdam-zaanse-schans-edam-volendam-marken-bus-tour-t37238/