Somerolla Keanne van de Kreeke ja Antero Kare

Vuosittain yhtenä syyskuun viikonloppuna taiteen, käsityön ja muotoilun ammattilaiset avaavat ovensa yleisölle pitkin Suomea. Tavoite on tarjota kävijöille keskusteluja, työnäytöksiä ja voimaannuttavia kokemuksia.

Konstrundan vierailulle luovaan tilaan pääsee lauantaina ja sunnuntaina 2.–3.9.

Taiteilijat Keanne van de Kreeke ja Antero Kare ovat kumpikin mukana Konstrundan-tapahtumassa; Kare Someron Kivimeijerillä (Turuntie 1034, Somero) ja van de Kreeke kotonaan Hirsjärvellä (Savolaisentie 50, Hirsjärvi). Molemmat paikat ovat auki sekä lauantaina että sunnuntaina.

Aiempien vuosien taidevierailulla Keanne van de Kreeken luona on käynyt noin 30–40 ihmistä viikonlopun aikana. Se on hänestä ihan hyvä määrä.

– Ripustan kuvia esille ja työstän joitakin töitäni. Siitä syntyy helposti keskustelua. Ihmiset pääsevät kysymään monenmoisesta. Eniten he haluavat tietää tekeillä olevasta projektista tai työskentelytavasta, selvittää somerolaistaiteilija.

– Laitan pystyyn myös pienen nonstop -työpajan lapsille. Ajattelin, että tällä kerralla lapset pääsevät keksimään, miltä taiteilijan talo voisi näyttää, saavat keksiä hassuja huoneita, visioi van de Kreeke.

Keanne van de Kreeke sanoo, että on kiva saada ihmiset liikkeelle. Hän kertoo, että läheltä Salostakin löytyy taiteilijoita, joiden luona käydä, esimerkiksi Kiikalasta Seppo Lagom ja Perttelistä Sofia Maleike-Ruohola.

Taiteen, käsityön ja muotoilun ammattilaiset avaavat ovensa yleisölle ilmaiseksi la-su      2.–3.9.