Tamminen hurjana Somuralla

0
Miikka Tamminen (numero 45) sai yleisen luokan finaalikiihdytyksessä tiukan vastuksen Joni Wimanilta (35), mutta karkasi kuitenkin lähtövoittoon.

Seitsemän lähtöä, seitsemän voittoa

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Someron Urheiluautoilijoiden Miikka Tamminen oli päivän ylivoimainen tähtikuski moottorirata Somuralla käydyissä Wallius JM-jokamiesluokan kilpailuissa. Tapahtuman järjestelyistä vastasi Lohjan Nummi-Pusulassa toimiva autourheilun erikoisseura THU-Team.

Ensin Tamminen, 34, valtasi ykkössijan yleisen luokan kisassa neljän peräkkäisen lähtövoiton suorallaan.

Kun mies oli vireessä ja ajokkina ollut ”TaMi-Motors Fiat” kesti monien starttien rasitukset, ei Pajulan kylän ja Someron UA:n kasvatille löytynyt pysäyttäjää myöskään heti perään ajetussa tuuppariluokassa.

Tuuppareiden voittoon Tamminen kaahasi neljän ”tolpan” putkellaan, eli alku- ja välierän, semifinaalin ja päätteeksi kuuden parhaan kuljettajan välisen A-finaalin ykkössijoilla. Muutaman tunnin aikana Tamminen siis porhalsi seitsemään peräkkäiseen lähtö- ja kahteen luokkavoittoon.

Miikka Tamminen – voittaja.

Somurakuppi jo käytännössä ratkaistu

Yleisen luokan voitolla Tamminen kartutti kauden 2023 Somurakupin pistesaldoaan 22:lla. Samalla hän jätti kilpakumppaneilleen enää korkeintaan seitinohuen mahdollisuuden Kupin kokonaisvoiton tavoitteluun, kun kesän neljästä osakilpailusta on ajamatta vain yksi.

Tammisella on kolmesta osakilpailusta koossa 62 pistettä ja sunnuntaina kakkossijalle nousseella Lounais-Hämeen UA:n Tero Hakasella 39. Mikäli lokakuun alussa ajettavassa Ässä JM XXXVIII -kilpailussa yleisen luokan osanottajamäärä jää alle 80:n, ei ykkössijasta tarvitse enää teoriassakaan taistella. Tuolloin pinnoja on näet maksimissaan jaossa 22, jotka eivät riittäisi edes Hakaselle Tammisen sysäämiseen piikkipaikalta.

Miikka Tamminen on läpi kauden tehnyt vakuuttavaa jälkeä kotiradallaan ja kerännyt muutamia erinomaisia sijoituksia myös suuremmista kansallisista kisatapahtumista. Somuralla ajetuista kaikkiaan kuudesta yleisen luokan ja tuuppareiden kisasta hän on saalistanut kolme voittoa, ollut kerran sekä kakkonen, kolmonen että kuudes. Koossa on siis täydellinen suora kahden luokan A-finaalipaikkoja.

Pappaluokan voittaja Pasi Piekkala ja tuuppareissa kolmanneksi sijoittunut Jere Piekkala.

Piekkala jälleen pappaluokan valtias

Yksinään Tammisen ei tarvinnut SomUA:n varikkoalueella kuvaannollisia voitonmaljoja nostella. Luokkavoittajana hänelle teki seuraa somerolaisiin jokamiesluokan lajipioneereihin lukeutuva Pasi Piekkala, joka pyyhälsi toisessa peräkkäisessä Somuran kilpailutapahtumassa seniorisarjan, eli pappaluokan voittoon.

Somuran kauden avauksessa Piekkala ei onnistunut, mutta silloin voittoon ajoi seurakaveri Risto Uunimäki. SomUA:n omaan Ässä JM-kisaan somerolaiskuljettajat siis lähtevät puolustamaan kuluvan kauden katkeamatonta voittoputkeaan.

Jussi Tuomela väläytteli vauhtiaan jo yleisen luokan kisassa ja lunasti sen jälkeen tuuppariluokasta A-finaalipaikan.

SomUA:n menestyksekkään sunnuntain Somuralla kruunasivat Jere Piekkalan (tuupparit) ja Elina Virtasen (naiset) kolmossijat. Mynämäen UA:n Janina Salo oli heinäkuun kisan tavoin naisten luokan ykkönen Somuralla ja SomUA:n Heidi Koivunen saapui A-finaalissa ruutulipulle heti Virtasen perässä neljäntenä.

Elina Virtanen nappasi sunnuntaina kauden ensimmäisen palkintopallisijoituksensa kotiradalta.

Tuloksia:
Yleinen luokka: 1) Miikka Tamminen SomUA, 2) Saku Vasenius THU-Team, 3) Joni Wiman THU-Team, 4) Tero Hakanen L-HUA, 5) Esa Sarkimo THU-Team, 6) Eetu Peltola THU-Team… 14) Jere Piekkala SomUA, 15) Jussi Tuomela SomUA… 20) Aleksi Raittinen SomUA; luokassa 65 osanottajaa.

Naisten lk: 1) Janina Salo MynUA, 2) Lotta Aaltonen LopUA, 3) Elina Virtanen SomUA, 4) Heidi Koivunen SomUA; 17 osanottajaa.

Nuorten lk: 1) Akseli Ruoppa AnkUA, 2) Aleksi Kiikala SAU, 3) Elias Komonen TerUA; 16 osanottajaa.

Etuveto-/kardaani lk: 1) Samuli Saarela SAU, 2) Sami Loppi UUA, 3) Saku Korhonen LahUA… 6) Timo Koivunen SomUA… 11) Mikko Anttila SomUA; 33 osanottajaa.

Pappa lk: 1) Pasi Piekkala SomUA, 2) Reijo Lauren THU-Team, 3) Mika Kiveinen MynUA… 6) Kari Silvander SomUA; 11 osanottajaa.

Tuuppari lk: 1) Miikka Tamminen SomUA, 2) Joni Wiman THU-Team, 3) Jere Piekkala SomUA… 6) Jussi Tuomela SomUA; 24 osanottajaa.

Somurakupin (epävirallinen) pistetilanne kärjen osalta 3/4 osakilpailun jälkeen: Miikka Tamminen SomUA 62, Tero Hakanen L-HUA 39, Jere Piekkala SomUA 33, Miska Lännistö MynUA 30, Eetu Peltola THU-Team 24, Saku Vasenius THU-Team 23, Esa Sarkimo THU-Team 22, Jani Silvan THU-Team… Aleksi Raittinen SomUA 8, Lauri Laine SomUA 7, Hannu Reinikainen SomUA ja Jussi Tuomela SomUA 1.