Teksti Juha Laakso
Someron Urheiluautoilijoiden kuljettajat tekivät onnistuneen kisareissun sunnuntaina Laitilassa järjestettyyn jokamiesluokan kilpailutapahtumaan, Vakka-Suomen Urheiluautoilijoiden isännöimään Jokamiehen Kiekaukseen.
Kirkkaimpana somerolaistähtenä Krouvinummen radalla tuikki yleisen luokan voittoon ajanut Miikka Tamminen. Myöhemmin Tamminen jatkoi vielä urakointiaan tuuppariluokassa, jossa hän eteni A-finaaliin ja sijoittui siinä viidenneksi.
Lähes seitsemänkymmentä osanottajaa radalle houkutelleessa yleisessä luokassa menestys oli somerolaisittain muutenkin mainio. Jere Piekkala oli Tammisen tavoin mukana A-finaalissa, sijoittuen lopputuloksissa neljänneksi. B-finaaliin asti edennyt Someron UA:n Aleksi Raittinen oli yhdeksäs.
Runsaan kahdenkymmenen kuskin voimin läpiviedyn tuuppariluokan A-finaalista muodostui Someron sekä Mynämäen Urheiluautoilijoiden välinen kaksinkamppailu, sillä kumpikin seura valtasi starttiviivalta kolme paikkaa.
Voittoon kiirehti Mynämäen UA:n Joel Isaksson ja Raittinen ajoi ruutulipulle kakkosena. Piekkala saavutti päivän toisen nelossijansa ja Tamminen oli siis tässä luokassa viides.
Koivu kiirehti Kokemäellä
Yhdistelmä Piekkala ja nelossija tuli tutuksi myös Laitilan kisan pappaluokassa, jossa SomUA:n Pasi Piekkala oli A-finaalin neljänneksi nopein. Loimaan UA:ta edustava somerolainen Markku Tamminen päätyi yhdeksäntoista osanottajan kilpailussa sijalle kahdeksan.
Someron UA:n hyvän päiväpuhteen täydensi kahdeksantoista kilpailijan välisen naisten luokan A-finaalissa viidenneksi sijoittunut Elina Virtanen. Matti Virtanen oli puolestaan etuveto-/kardaaniluokan neljänkymmenen kuskin mittelössä kahdestoista.
Viikkoa aiemmin käydyssä Kokemäen Kuhmut -kilpailussa somerolaisseuran parhaasta sijoituksesta vastasi etuveto/-kardaaneissa neljänneksi yltänyt Aki Koivu. Lauri Laine oli yleisen luokan parhaana somerolaisena yhdeksäs ja Jere Piekkala hänen peesissään kymmenes. Myös takatuuppareiden kilpailussa Piekkala saavutti kymmenennen sijan.