Tekstareissa kiitosta Katutansseille

0
Uutta iltatoria kaivataan jo Somerolle.

Pyöreät 20 kertaa; juhlaan on aihetta, perinteiset Katutanssit vertaansa vailla, bändi pisti parastaan, meininki katossa, poutasää kuin tilauksesta!
Iso kiitos järjestäjät

Luin lehdestä, kuinka torivalvoja ja jäätelöyrittäjä kannustivat kaupunkia apuun iltatorin saamiseksi tänne keskustaan. Olen odotellut kaupungin vastaavan jotain, mutta ainakaan vielä ei ole kuulunut mitään. Mielestäni ideaa ei saa unohtaa, sillä emme me kaikki keskustan asukkaat viitsi aina kesätorin ruuhkiinkaan lähteä ajelemaan. Olisi mukava poiketa torille tässä lähellä.
Keskustan asukas

Somero – kotipaikka vv. 55–67 Pajulan kylällä. Pajulan kansakoulu, Helvi ja Irja, hiihtokilpailut. Someron yhteiskoulu, Anni ja Parko. Kasvattikoti: Alma, Tyyne, Saimi, Kalevi, Arvo, Aira, Sirkka, Matti, Helli, Heikki ja Tyyne. Vartemaan kioski kesällä. A. Suni, josta piti tulla mieheni isona. Kaikista on muistot, toisista lämpimät, toisista viileämmät.
Muistelmia tulee lisää

Somero-lehti julkaisee valikoidusti joitakin entisiä, ilmeisesti mielenkiintoisimpia lehtijuttuja nettisivullaan. Bongasin yhden Somero-lehden antamasta vinkistä somessa ja lähdin tutkimaan. Jäin jumiin pitkäksi toviksi. Hieno idea lehdeltä!
Muistoihin jumittunut