Caruna toivoo Somerolle tuulista syksyä

0
Ilmattaren mukaan Palman pystytykset ja käyttöönotto sujuivat kesällä joutuisasti ja jopa aikataulua edellä.

Someron ensimmäinen tuulipuisto on liitetty Carunan 20 kilovoltin verkkoon Palman sähköasemalla Laitiaistentien varressa. Voimala tuottaa vuosittain noin 50 gigawattituntia energiaa.

Uusiutuvan energian määrä Suomessa kasvaa huimaa vauhtia. Carunan jakeluverkon uusiutuvan energian tuotantokapasiteetti on tänä vuonna jo 1 730 megawattia, mikä on hieman enemmän kuin Olkiluoto 3:n tuotantokapasiteetti. Palman tuulipuisto sisältää yhteensä neljä 4,3 megawatin tuulivoimalaa.

– Carunan keskijännitteisessä jakeluverkossa Palman tuulipuisto on tuotantoteholtaan todella suuri. Palman sähköasemalle tehtiin pieni saneeraus, jotta tuulipuisto voitiin liittää verkkoomme, Carunan myynti- ja asiakaspäällikkö Lassi Vuokko kertoo.

Palman alue oli tuuliolosuhteiden ohella myös sähköverkon kannalta hyvin otollinen paikka liittää verkkoon sähköntuotantoa, koska tarvittavaa infrastruktuuria oli jo osittain olemassa. Maanrakennustöiden aikana muutamia Carunan pienjänniteverkon kaapeleita jouduttiin hieman siirtämään.