Tämän kesän ilkivaltateot Somerolla osoittavat, että nuorisolla riittää energiaa hukkaan heitettäväksi.
Kesäkuussa testamenttivaroin avattuun hienoon liikuntapuistoon ilmestyivät ilkivallan jäljet jo muutaman kuukauden käytön jälkeen viime viikonloppuna. Havainnot tekopaikalta ja laitevalmistajan lausunnot antavat aihetta olettaa, että rikkomiseen on käytetty järeämpää kalustoa. Kun lihasvoima ei riitä, on otettu koneet avuksi. Liikuntapuistossa on myös polteltu pintoja, käytelty sahaa ja veistä.
Vasta kesäkuussa tehtiin vastaavanlaista ilkivaltaa Havuharjun pulkkamäen laavulla. Ja vain pari viikkoa sitten laavun tukitolppa oli hakattu kirveellä miltei poikki. Puuvarkaita on ollut. Painava este oli raahattu pois tieltä ja isohko, raskas halkoliiteri kipattu lauta-aidan toiselle puolelle. Maanrakennusmestari epäili vahvasti jo tuolloin, että konevoimaa on käytetty apuna.
Muutakin ilkivaltaa on runsaasti, mikä sattuu kaikkiin veronmaksajiin.