Kohnamäen kalastuslaituri vihittiin käyttöön

1
Kalastuskilpailun voitti Ari Koivula, joka nappasi 29 senttimetriä pitkän hauen. Koivula sai kotiinviemisiksi Someron haukisäkä 2023 -palkinnon.

Yhdellä oli haukisäkä

Teksti ja kuvat Olivia Luhtala

Historian ensimmäinen Someron haukisäkä -kilpailu toimi Kohnamäen kalastuslaiturin avajaistapahtumana.

Yhteensä kahdeksan eri ikäistä kalastajaa otti mitta toisistaan tiistai-iltana Kirkkojärven rannassa. Kyseessä oli Someron haukisäkä 2023 -kilpailu, jossa nimensä mukaisesti kisattiin siitä, kuka onnistuu narraamaan pisimmän hauen.

Samalla vietettiin Kohnamäkeen rakennetun uuden kalastuslaiturin avajaisia.

Kilpailijoista kaksi oli kutsuvieraita: Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen sekä Paimionjokiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja ja Kosken kunnanjohtaja Henri Partanen. Loput mukana olleista kalastajista oli voittanut osallistumispaikkansa arvonnassa.

Kilpailun ohessa vietettiin kalastuslaiturin avajaisia.

Kalastuslaituri sijaitsee Kyyräntieltä kohti Härkälän kävelysiltaa johtavan ulkoilureitin varrella. Se on kaikkien vapaaseen käyttöön tarkoitettu ulkovirkistyspaikka.

Ensi vuonna suunnitelmissa on rakentaa myös uimapaikka Kirkkojärven pohjoisrannalle ja lisätä veneiden laituripaikkoja järvellä.

– Kaupungin uudessa strategiassa Paimionjoen virkistyskäytön edistäminen on yksi kärkihankkeista, sanoo Sami Suikkanen.

Kohnamäen ranta valikoitui kalastuslaiturin paikaksi sen esteettömyyden vuoksi.

– Tähän on helppo tulla ja ranta on tästä kohtaa tasainen. Vesistö myös kapenee tässä kohtaa sopivasti, joten kalojen kulkureittiä voi hallita, Suikkanen sanoo.

– Tällaisen kalastustapahtuman avulla saadaan hyvin lanseerattua Somerolle uusi lähivirkistyspaikka.

Kilpailun sääntöjen mukaan yhtä aikaa kalasti kaksi ihmistä, ja 15 minuutin vuoronsa puolivälissä he vaihtoivat paikkoja keskenään laiturilla.

Pisimmän hauen saanut voittaisi. Tasatilanteessa tai jos kukaan ei onnistuisi saamaan saalista, voittaja arvottaisiin.

Hankalat, tuuliset ja sateiset olosuhteet pitivät päivän kalasaaliin pienenä.

Aluksi näytti, ettei haukisäkä osuisi kenenkään kohdalle, kunnes viimeisenä kalastusvuorossa ollut Ari Koivula onnistui kuin onnistuikin nappaamaan hauen. Voittokalan pituudeksi mitattiin 29 senttimetriä ennen kuin Koivula päästi sen takaisin järveen.

Kalastuksen jälkeen jaettiin vielä liikunta-aiheiset muistamiset kaikille kilpailun osallistujille ja palkinto voittajalle.

– Kilpailu meni tosi hyvin, Someron haukisäkä 2023 -pystillä palkittu Koivula kommentoi palkintojenjaon jälkeen.

Koivula kertoo, että hänen vaimonsa ilmoitti hänet kilpailuun mukaan.

Mies harrastaa kalastusta aktiivisesti vapaa-ajallaan.

– Enemmän kyllä uistelua, toteaa Koivula.

– Tämä uusi kalapaikka on oikein hyvä. Ei täällä näitä ole liikaa.

1 KOMMENTTI

  1. Missä tämä Kohnamäen kalastuslaituri fyysisesti sijaitsee? Mainio asia että tällainen on järjestynyt.

Kommenttien lisääminen on estetty.