Mitä ajattelee ihminen, joka lähtee kavaltamaan isolta joukolta toisia ihmisiä pieniä rahasummia tai vaikka vähän suurempia. Hommahan on kuin lottoamista siinä mielessä, että riski hävitä on todella iso. Kaikkia papereita tarkastetaan vuosittain vähintään pistokokeina. Jos on ammattitaidostaan epävarma tarkastaja, käy jokaisen maksulapun huolellisesti läpi ja tekee kysymyksiä.
On oikeastaan selvä, että jossain vaiheessa jää kiinni. Aikansa voivat virheselitykset mennä läpi. Huolellinen tarkastaja tekee kuitenkin havainnoistaan itselle merkinnät ja kirjaa merkittävät asiat raporttiinsa. Lukee edellisen vuoden paperit ennen seuraavaan tarkastukseen ryhtymistä. Eli läpi menevien summien pitää olla todella pieniä tai tarkastajan huolimaton tai välinpitämätön. Pisaroista se valtamerikin koostuu.
Kun kiinnijäänti on lähes 100-prosenttisesti varmaa jos tarkastajalla on selkärankaa tarttua kunnolla kaikkeen huomaamaansa, luuleeko tekijä sen jälkeen olevansa haluttu ja luotettu ihminen ihmisten silmissä?
Taloyhtiöissä on kymmeniä ja satoja asukkaita, eli uhreja on todella monta. Taloyhtiöiden kautta vaikutus on laaja. Siihen kun laskee ystävät ja tuttavat päälle, kyseessä on äkkiä tuhansista ihmisistä, jotka saavat tiedon tekijän epäluotettavuudesta. Onko sen jälkeen hyvä olla ja elää yhteisössä?
Ilmitulon päivänä luotetusta ja kunnioitetusta yhteiskunnan jäsenestä tulee hylkiö hetkessä. Ymmärrystä ei heru, halveksuntaa kyllä. Esimerkillinen, luotettu ihminen osoittautuukin epäluotettavaksi ja muuttuu hyljeksityksi. Siinä on teon hinta. Onko se hinta saadun hyödyn arvoinen? Onko ihmisen saamat rahat kunnian menetyksen arvoisia. Sitä olisi pitänyt ajatella ennen tekoon ryhtymistä.
Tuleeko ihminen itse itsensä kanssa toimeen tekojensa seurauksena? Yksi työkaveri hyödynsi työpaikkansa omaisuutta 30-vuotiaana 400 markan edestä; niin se oli markka-aikaa. Myi tavaran, joka ei ollut hänen. Jälkeenpäin hän eli kiinnijäämisen pelossa vuosia, kunnes vaihtoi työpaikkaa. Se pieni raha tuli hänelle henkisesti kalliiksi. En tiedä, toipuiko täysin koskaan teostaan.
Itsekunnioituksellakin on hintansa, sitäkään ei kannata myydä halvalla. Se kalvaa sisimmässä ehkä koko loppuelämän, jos jotain moraalia vielä on jäljellä.
Onnellinenko?
Vaikea valinta
On hienoa, että saamme vielä äänestää uuden johtajan. Itsenäisen maan johtajaa hänestä ei tule, sillä sellainen maa lakkasi viime vuonna olemasta. Meistä tuli vasalli, lakeija tai palvelija ”suurelle” historialliselle päämäärälle.
Uudesta presidentistä tulee kauko-ohjattava. Hänestä lähtee johto, joka alustavien tutkimusten mukaan ei kulje itäänpäin, ja jota pitkin hän saa ulkopolitiikkaa koskevat käskyt. Osalle ehdokkaista asennus on jo suoritettu ja melkein kaikki on ohjelmoitu valmiiksi, joten meillä ei sen puoleen ole vaihtoehtoja. Voimme valita ainoastaan aste-erojen välillä: puoli- vai täyskahjo.
Itsenäisyys on ollut maallemme kova pala alusta asti. Se kun vaatii omaa ajattelua toteutuakseen ja hyvin harvalla on siihen vaadittavia resursseja. Oman suunnitelman puuttuessa on silloin helppo mennä muitten mukana, vaikka se veisi perikatoon. Kuten edellisellä kerralla, on maamme johto valinnut kumppanikseen moraalittoman toimijan, joka ahneudessaan ja ylimielisyydessään taitaa olla maailmanhistorian huippuluokkaa.
Parasta voi kuitenkin olla äänestämättä, ettei joudu vastuuseen näiden huippujohtajien teoista, sillä nyt askelmerkit ovat kohti kolmatta maailmansotaa.
Untako?