Teksti Juha Laakso

Lentopallon Euroopan mestaruuskilpailujen lopputurnaus ei sujunut Suomen miesjoukkueelta odotusten, puhumattakaan toiveiden mukaisesti. Kahdeksassa edellisessä EM-lopputurnauksessa pudotuspelikierroksille edenneen Suomen pelit päättyivät tällä kertaa alkulohkoon.

Somerolainen Aaro Nikula, 24, edusti toisen kerran Suomea EM-turnauksessa. Bulgarian Varnassa pelatun alkulohkon ensimmäisissä otteluissa Nikula joutui tyytymään kolmoshakkurin rooliin, eli käytännössä muutamiin hajavaihtoihin ja yhteen aloituskuusikossa pelattuun erään.

Päätöskierroksella Ukrainaa vastaan 212-senttinen Someron Voiman kasvatti pääsi kesken kolmannen erän vaihdosta kentälle ja näytti parhaat puolet taidoistaan. Nikula upotti neljä ensimmäistä lyöntiään Ukrainan kenttään ja johdatti sinivalkoiset tappioasemasta kaventavaan erävoittoon.

Tahti pysyi yllä ottelun loppuun asti, niin että somerolaisen pistesarakkeeseen ehti kahden ja puolen erän aikana kertyä komeat kuusitoista merkintää. Kahdestakymmenestä hyökkäysyrityksestä Nikula päätti viisitoista tuloksekkaasti ja tinttasi lisäksi yhden pinnan ässäsyötöllä. Hyökkäyspelin tehoprosentti (75) oli vähintään kymmenen lyöntisuoritusta yhdessä pelissä tehneistä suomalaisista koko turnauksen korkein.

Nikulan huippuesityskään ei riittänyt siivittämään omaa joukkuetta voittoon, vaan 2–3 tappion myötä sinetöityi Suomen jääminen alkulohkossaan kärkikvartetin ulkopuolelle. Suomi kaatoi turnauksen avauspelissään Kroatian (3–0), mutta hävisi sen jälkeen Bulgarialle (1–3), Slovenialle (0–3), Espanjalle (1–3) ja Ukrainalle, jääden lohkonsa peränpitäjäksi.

Pitkäksi aikaa Suomen joukkue ei voi jäädä EM-pettymystä sulattelemaan, sillä jo kolmen viikon kuluttua se aloittaa olympiakarsintaturnauksen Japanin Tokiossa.