
Parhaillaan mietitään jo ensi kevään äitienpäivän kunniamerkkejä.
– Lounais-Suomen alueella palkitsemisehdotuksia on tullut aluehallintovirastoon niukanlaisesti ja niitä toivotaan nyt lisää. Tehkää ehdotuksia, tuokaa esiin äitien kasvatustyön yhteiskunnallista merkitystä ja äitiyden moninaisuuden kirjoa, kannustaa viestintäpäällikkö Mari Kaarnavaara-Puutio Lounais-Suomen aluehallintovirastosta.
Äidit huolehtivat ja välittävät, kasvattavat ja tukevat.
– Se tapahtuu usein kotona, mutta myös yhteisvastuullisesti oman ydinperheen ulkopuolella esimerkiksi urheiluseuroissa, perhejärjestöissä, vanhempainyhdistyksissä ja suvun sisällä. Haluamme herättää kanssaihmiset huomaamaan nämä esimerkillistä kasvatustyötä tekevät ”työmyyrät” ja hakemaan heille julkista tunnustusta työstään.
Kasvatustyössä ansioitunut äiti voi olla kunnianosoituksen ehdottajalle tuttu esimerkiksi tuttavapiirin, asuinalueen, työn tai harrastusten kautta.
– Toivomme kunniamerkin saajaehdokkaiksi laajasti eri ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia äitejä, jatkaa Kaarnavaara-Puutio.
Kunniamerkin voi saada 40 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen. Hänen tulee olla vähintään yhden lapsen biologinen äiti, adoptioäiti tai sijaisäiti. Hän voi olla, minkä tahansa väestöryhmän, kieliryhmän, siviilisäädyn tai ammatin edustaja (pois lukien ammattikasvattajat).
Muut hyvät kasvattajat, kuten isät, sisarukset tai muut lähisukulaiset palkitaan 6.12., jolloin jaetaan muut valtiolliset kunniamerkit.
Ritarikunnat myöntävät kunniamerkit, mutta ehdotukset ja hakeminen tulee tapahtua aluehallintoviraston kautta.
Ehdotus laaditaan Ritarikuntien lomakepohjalle. Lomakkeet on sivustolla www.suomi.fi. Mukaan liitetään STM:n lomake. Ehdotus ja liite tulee toimittaa aluehallintovirastoon 3.11.2023 mennessä.
Kunniamerkit jakaa Tasavallan presidentti äitienpäivänä 12.5.2024.
Kunniamerkkiä voivat hakea kunta, seurakunta ja muu yhteisö. Myös omat lapset voivat hakea, jolloin tarvitaan lisäksi kaksi puoltoa joltakin perheen hyvin tuntevalta järjestöltä tai muulta yhteisöltä.
Lounais-Suomen aluehallintovirastosta lisätietoja asiasta antavat suunnittelija Pirjo Ojanen ja alueellinen viestintäpäällikkö Mari Kaarnavaara-Puutio. Informaatiota saa myös nettisoitteesta https://stm.fi/aitienpaivakun niamerkit ja https://ritarikunnat.fi/ansioitu neita-aiteja-palkitaan/
Hei, ehdotan äitienpäivän kunniamerkin saajaksi Katja Valtonen 31500 Koski tl
hän on kuudenlapsen äiti.
kolme biologista lasta ja toisen avioliiton myötä 3 kpl miehen lasta.
Hän on isoäiti, tekee työtä yrittäjänä ja vielä ansiotyössä muualla.
On hyvin liikunnallinen.
Ehdotuksen lähettäjä Riitta-Liisa Paju
Kommenttien lisääminen on estetty.