Oscar-ehdokkaan voi nähdä Somerolla keskiviikkona

0
Maailmanensi-ilta Cannesissa. Kuvassa Jussi Vatanen, Alma Pöysti ja Aki Kaurismäki.

Bio Jukolassa voi nähdä vielä keskiviikkona Aki Kaurismäen ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan Kuolleet lehdet, joka on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkintoon.

Elokuva palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla Prix du Jury -palkinnolla. Elokuva sai San Sebastian -elokuvajuhlilla kansainvälisen kriitikkojärjestö Fiprescin Grand Prix palkinnon. Järjestön lähes 700 jäsentä äänesti sen vuoden parhaaksi elokuvaksi. Kuolleet lehdet on valittu Toronton ja New Yorkin elokuvajuhlille.

Suomen Oscar-raati luonnehti elokuvaa klassiseksi pelkistetyksi rakkaustarinaksi, joka esittää havaintonsa viattoman sadun keinoin. Elokuvan pieni suuri tarina resonoi kansainvälisesti ja sen ulkomainen menestys on jo nyt omaa luokkaansa.

Kuolleet lehdet kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen yrityksestä löytää elämänsä ensimmäinen, ainoa ja viimeinen rakkaus.

Heidän tietään kohti tätä kunnioitettavaa päämäärää varjostavat miehen alkoholismi, kadonneet puhelinnumerot, tietämättömyys toistensa nimistä tai osoitteista ja elämän yleinen taipumus asettaa esteitä onneaan etsivien tielle. Elokuvan pääosissa ovat Alma Pöysti ja Jussi Vatanen.

Lempeä tragikomedia on jo kadonneeksi luultu neljäs osa Aki Kaurismäen työläistrilogiaan (Varjoja paratiisissa, Ariel ja Tulitikkutehtaan tyttö).

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän